Nyt taitaa toi lounablosis stikkaa suojasäätä Stadiinki. Minaan, et ku toi kevät sit aina keikkuen tuliki ja snöge starttas sinksaa sen olomuotoo, niin yks rieha, meillä pikkukundeilla oli, rullaa bulejaki snögeboltseja Väiskin bärtsin rinnettä alas. En flöittaa, jos kaveeraan, et buleimmat boltsit, oli toistaki metrii korkeita.
No, se vaati bulii talenttii, et tää rullaaminen onnas. Tartti muutamaa kundii meggeen ja sit tulla mutkitellen tän snögeboltsin kera tätä mäkee alas. Olihan tää ihan kliffa jobi. Mut yks fitti juitsu kummiski. Ku nää Väiskin tanhuvat talvellaki oli noitten dogien kusettajien lemppari mestoja, niin tää dogin skeida, joka staijas tän snögen sisällä, tietty tarttu tähän boltsiin. Ja sit oli kliffaa hiffata, et villakintaat ja puskan rinnus staijaski, dogin skeidassa.
Sit vielä yks nasta juitsu. Minnaan, ku staijasin kansiksen skimbauslomat Somerolla, mun tädin ja mummun himassa. Tää mun mummu oli syvästi uskovainen ja jotain körttitsyrkan jengii. Sjungas Siionin Kannelta, meitsi meggessä. Sit se oli kans noita käsityöihmisii. En kyl minnaa, et se ois konsa vaan tsitannu handut sylkyssä, vaan aina kutimet vispas. Se duunas sukkii ja kintaita ja kaikkee muutaki käyttökamaa. Jengiki varmalla minnaa tän pula-ajan elon. Handelin hyllyt tyhjinä. Kansanhuollon korteilla junailtiin, et kaikille pysty ees snadisti jotain blisaa.
Mut, tää mun mummu, oli varmalla ekoja kamanveivaajii, eli noita nykykierrättäjii. Meitsi joutu usen piteleen jotain vanhaa, pässin pökkimää, villapuskaa, ku tää mummu purki sitä lankakeräks. Tää vanha villapuska, sit muuttuki lapasiks ja sukiks mummon kutimien avulla. Muuten, vieläki tsöraa mieleen maku ja döfis, ku joskus skloddina, lutkutti suussa tota märkää villakinnasta.
Jaakko Koroma