Katsottiin sunnuntaina nelosen ohjelmaa supertähdet. Nyt nolottaa. Olen aina pitänyt, että tämä Kiira Korpi, on älytöntä hymyä ja hyvää tuulta suoltava, neiti Blondi Tyhjäpää.
Miten voi joku täysjärkinen, nuori urheilija, juuri täysin mokatun suorituksen jälkeen, loistaa kuin taivaan enkeli ja silmät säihkyen vakuuttaa, että mikäpä tässä. Ei helvetissä, tällainen käytös ei vaan sovi.
Kun taas minä, täysillä urheiluun paneutunut, Väiskin Pallon, seitsemännen divisioonan maalivahti, masennuin täysin hävityn ottelun jälkeen. Pidin jokaista minulle tehtyä maalia henkilökohtaisena loukkauksena. Hetken, halusin kuristaa tämän roiston.
Pelin jälkeen kotona, perheeni hiipi seiniä viistäen, ettei tää loukattu urheilijanuorukainen, vaan saisi mitään syytä lisää hermostua. Minulle, vaimon laskema vesi ammeessa, oli aina, joko liian kuumaa tai kylmää, olutmerkki oli aina väärää, jota Eeva minulle, loukatulle maalivahdille, kylpyyn ystävällisesti tarjoili.
Mutta sitten, tämä viehättävä, söde, älykäs neito, Kiira Korpi. En ole ikinä kuunnellut niin kypsää ja avointa, nuorta ihmistä. Eivät nämä tappiot olleetkaan niin helppoja kestää, kuin hänen käytöksetään suorituksen jälkeen olisi luullut. Jopa voitonkin jälkeen vaivasi outo tyhjyys. Koskaan ei ollut hyvä, voittajanolo.
Mutta tässä on nyt turha enempää tästä kirjoittaa. Katsokaa itse tämä jakso, jos ette sitä nähneet.
Sori, tuli nyt väännettyy tää agrikolaks.
Jaakko Koroma
