Jätin 31.08.2015 Kelaan eläkehakemuksen. Kahden kuukauden päästä olis tarkoitus sit jäädä veks ikäänkuin oravanpyörästä. Mun poltsi on aina ollut oma oravanpyörä, joten ei siinä mielessä mitään muutosta tiedossa, mutta kuiteskin jotain eri jutskia sitä alkaa varmaan kelaamaan, kuin aiemmin.
Niinhän siinä kävi, että aikamoinen myllerrys kävi snadissa bollassa, kun se rupes funtsiin ihan itekseen, että minkälaisia johtopätökisä tästä pitäis sit niin kun vetää?
Haaveena: Taidematinea Rubiinissa, foto: V-M Kunnari
Heti Kelasta veks päästyäni tsörasin rättikauppaan slumppaan uudet byysit. Siinä aikani tsiikattuani erilaisia roikkuvia byysejä, jätin koko mestan. Tuli meinaan aivan outo identiteettikriisi. Mitä mitä! Siis mitä tai oikeammin minkälaiset byysit sitä pitäis nyt sit tulevalle eläkeläiselle ostaa. Ei tullut sit minkäänlaista idistä. Siinä mä pyörin vaan ihmeissäni, kuin tjoku ufo, ja nupissa takoi vain yks juttu – ELÄKELÄINEN – ei hemmetti.
Jätin koko mestan ja suoritin hätätoimenpiteenä reissun lähimpään Alepaan. Ostin Jättituutin ja Berliininmukin. Söin jäden, tsörasin himaan, pesin vanhat farkkuni ja vedin napaan Berliininmunkin. Olo parani, ajatukset sumeni, aloin kiskoa zetaa – eli päätin vetää päikkärit – olenhan jo melkein eläkeläinen. Byysit saa kuivua tuulessa, slangipaidan kaverina, Berliininmunkkia en jätä.
Veli-Matti Kunnari
