Elektronisen musiikin pioneerin Mika Vainion ääni-installaatioita ja musiikkia esittelevä laaja näyttely avautuu elokuussa Taiteiden yössä Kiasmassa. 50 Hz -näyttely on taiteilijan ensimmäinen retrospektiivi. Näyttelyn toteuttavat Helsingin juhlaviikot ja Nykytaiteen museo Kiasma.
Mika Vainion minimalistiset äänitaiteen teokset ovat tunnettuja fyysisyydestään, analogisesta lämmöstä ja elektronisesta kovuudesta. Hän työskenteli monien ääni- ja kuvataiteilijoiden yhteistyökumppanina. Vainion vaikutus elektroniseen musiikkiin on kiistatonta kansainvälisestikin.
Taiteilijan kokeellisia ääniteoksia on esillä elokuussa Taiteiden yönä 20. elokuuta 2020 avautuvassa näyttelyssä. Kiasma-teatterissa nähdään myös Vainion musiikkiin pohjautuvaa nykytanssia sekä elokuvien sarja. Se on osa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa. Koko ohjelma julkistetaan ja lipunmyynti käynnistyy huhtikuussa.
Mika Vainion (1963-2017) retrospektiivi 50 Hz on esillä 20.8.2020–10.1.2021 Nykytaiteen museo Kiasmassa.
Lisää aiheesta
Helsingin juhlaviikot 20.8.–6.9.2020
Kiasma
Teksti ja kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

