Meitsin skloddiajan himassa oli poljettava ompelumasina Anker. Mutsi oli roudannu sen himastaan meggeen ku ne oli flytannu faijan kera kimppaan. Tää klabbeilla sotkettava masina oli meidän kakrujen yks kliffoimmista braisausvehkeistä.
Välillä ku tsombattiin sen masinan vauhtipyörää se oli niinku busan ratti, ku tsitattiin lattialla peräkkäin systerin ja broidin kanssa. Joskus joku jäi pysäkillä veks. Sit joskus taas tää vauhtipyörä oli botskin ruori, botskin joka seilas tän Telluksen seitsemää skönee niinku faijaki oli aikoinaan tehny.
Tällä vehkeellä mutsi ilahdutti kerranki systerii uudella sinisellä kukkamekolla skolen kevätjuhliin. Sillä oli iisii myös muokkaa mun vanhoja kledjuja pikkubroidille käyttöön. Outo juitsu seki ku mutsi puolas lankaa tän koneen neulan alla olevaan snadiin rullaan. En kyllä vieläkään oikein bonjaa tän koneen taitoo tikkaa saumaa ku mude lasketteli täysillä. Sit muistan vieläki hyvin tän koneen turvallisen ja rauhoittavan nakutuksen yöllä, ku mutsi paino duunii ja sattuin joskus hetkeks herään.
Meidän perheen joulun venauksen alkuun aina kuulu, et mutsi otti firapeliduunii joltain liivifirmalta (Zona). Välillä ku mutsi tikkas yökaudetki, niin köökki oli ku pakistanilainen vaatefabriikki. Nää liivit oli niitä ku giltsien tartti käyttää, et niitten saumanyylonit staijais ylhäällä. Niissä oli kans niinku jotain metallisii litteitä tukipuikkoja. Mutsi joutu aina pyöräyttää handulla tän masinan vauhtipyörää alkuvauhdiks, ku se jatko ompeluu.
Tää mutsin firabeliduuni oli kuiteski se onni ja autuus, joka födas tän joulun meille. Se snadi tseenis, mitä mutsi tällä duunilla kehräs, meni tän joulusafkan ja lahjojen slumppaamiseen. Nyt ku funtsii, niin mun mutsin elon arki oli ikuista ja fittii flaidfaamista tän meidän ekonomian suhteen ja pennin venyttämistä mut joulut, ne joulut vedettiin täysillä, just niinku ku ökyrikkaat. Ainaski tää pikkukundi funtsi tällai.
Se muden Anker oli joteski tän sorttinen.
Teksti ja kuva; Jaakko Koroma