Kutsuisitko ystäväsi juhannuksena ruusuntuoksuiselle piknikille? Meilahden arboretumin ruusutarhassa kukoistaa sata nimilapuin merkittyä pensasruusulajiketta. Tänä vuonna ruusujen kukinta on aikaisessa, ja parhaillaan kukkivat kotoisen juhannusruusun sukulaiset pimpinellaruusut sekä kurtturuusut. Suomalaiset perinne- ja löytöruusut ovat myös aloittaneet kukintansa. Ruusutarhasta löydät myös uudet kotimaiset ruusulajikkeet ’Tove Jansson’, ’Sointu’ ja ’Lumo’.
Kerrannaiskukkaiset ja tuoksuvat ranskanruusut, kartanoruusut, sammalruusut ja damaskonruusut ovat vielä nupussa. Niiden hehkeä kukinta lienee tänä vuonna parhaimmillaan heinäkuun alussa. Ruusutarhan kukinnan odotetaan jatkuvan koko heinäkuun ajan.
Meilahden ruusutarhassa esitellään eurooppalaisia historiallisia ruusuja ja kestäviä suomalaisia pensasruusuja. Ruusulajikkeet on istutettu niiden historiallisen tai kasvitieteellisen taustan mukaisiin ryhmiin. Ruusuilla on nimikyltit. Ruusutarhassa on myös opastaulu, jossa on alueen kartta lajiketietoineen. Ruusulajikkeet on valittu yhteistyössä Suomen Ruususeuran kanssa. Arkoja ryhmäruusuja ei arboretumissa ole.
Meilahden arboretum on perustettu 1967. Pensasruusujen lisäksi puistossa kasvaa n. 300 puu- ja pensaslajia. Kasveissa on nimikyltit ja puistossa on opastaulu. Meilahden arboretum sijaitsee Meilahdessa Paciuksenkadun ja Meilahdentien välisessä laaksossa. Puisto on Helsingin kaupungin hoidossa. Ruusutarhan hoitoon osallistuu myös Suomen Ruususeuran harrastajista koostuva puistokummien joukko.
Ruusualueen kartta ja lajikeluettelo löytyvät verkkosivuilta, täältä >>.
Lisätietoja: kasviasiantuntija Satu Tegel, rakennusvirasto, puh. 09 310 38406
Teksti; Helsingin kaupunki / uutiset
