MEIDÄN HUGIMME

Roudattuamme kundimme Arskan
Pasilan toimintakeskukseen
dallasimme kohti Messukeskusta.
Omaishoitajien kuukausivapaa
sujahti vituralle koronan takia.
Mestat on bosessa tai vajaakäytössä.
Onneksi ehdimme käydä kimpassa
joulukuussa stogereissulla Mansessa,
tammikuussa botskilla koppiristeilyllä.
Tänään on vihdoin meidän hugimme,
eläkeruuna hirnui virmasti sisälläni.
Astuimme maskeissa isoon rokottamoon.
Vilautettuamme passeja, siirryimme saliin.
Snadi venttaus, eka satsi tykitettiin hartiaan.
Tehoste santsataan kesäkuun lopulla.
Tsittasin turvavälistetyssä jengissä.
Kelasin mennyttä, raskasta vuotta.
Sporat alkoivat skujata Valkasta Hagikseen
jälleen vasta viime joulukuussa.
Fisustus, marjastus, sienestys ovat
estäneet kaalini käämien kämähtämisen.
Stadista löytyy hienoja rantsuja ja skuttia.
Himassa fönärilaudalla auringonkukan,
basilikan, paprikan ja tomaatin versot
kurottavat kohti suulista, kohti kesää.
Naksautin bissepurkin auki.
 Teksti ja kuva: Matti Laitinen
9.4.2021
Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *