Hyppäsimme poikani kanssa marraskuisena tiistaina ykkösen sporaan Mäkelänkadulla. Arskalle löytyi istumapaikka. Minä seisoin vieressä. Aamuruuhkassa nivelraitsikka tyhjeni ja täyttyi. Käännyimme Kurvissa Hesarille. Kuski kiihdytti menoa. Hesari oli tyhjä. Kivijalkojen kapakat ja puodit olivat vielä kiinni.
Spora pysähtyi Flemarin ja Hesarin liikennevaloihin. Hurstinvalinnan leipäjono oli vasta kehkeytymässä. Tarkastelin ikkunasta jonottavia pienituloisia ihmisiä. Harmaantunut veljeni seisoi melko keulilla jonossa, lippakioskin tienoilla. Kerroin Arskalle havainnostani. Broidi äkkäsi meidät ja heilutti meille kättään. Me heilutimme takaisin. Nivel nytkähti jälleen liikkeelle.
Vaihdoimme Hesarin ja Brakun kulmassa toukkamaiseen kolmosen sporaan. Pääsimme istumaan yhdessä. Kolmonen kääntyi Kaarlenkadulle. Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuksen edusta oli tyhjä. Karhupuiston pysäkiltä sisään änkesi lisää matkustajia. Kallion kirjaston punatiilinen rakennus toi lapsuuden ensimmäiset lainastokäynnit mieleen. Kiskot kirskuivat jälleen.
Jäimme pois Porthaninkadun metroaseman pysäkillä. Ympyrätalon vieressä nuoret, huonokuntoiset kundit dokasivat yhteisestä pullosta krapulahuikkiaan, Sodan ajan naisen muistomerkin edessä. Äitien katseet eivät olleet varjelemassa näitä nuhjuisia, pesästä pudonneita poikasia. Näiden ihmisten tärkein tuki oli toimeentulotuki. Astelimme Arskan kanssa käsi kädessä Virastotalon terveysasemaa kohti.
Arska vilautti sairausvakuutuskorttiaan ilmoittautumisluukulla. Meitä kehotettiin siirtymään vasemmalla odotusaulaan. Asetuimme siniselle tekonahkasohvalle orientoitumaan uuteen hoitopaikkaan ja henkilökuntaan. Vastakkaiselle puolelle istahti kaksi naista. Toinen kertoi kaverilleen merkillisestä miesystävästään, joka ei halunnut seurustella varattoman naisen kanssa. Yksipuolisen naimisiin menon ja yhteen muuttamisen hinku katkesivat seinään, kun naisella ei ollut varaa vipata seuralaiselleen sataa euroa. Naiset tsekkasivat yhdessä miehen lähettämiä tekstiviestejä.
Me astuimme sisään hammaslääkärin hoitohuoneeseen. Kaksi naista esitteli itsensä ja pyysi Arskaa ystävällisesti istumaan, jotta nukutukseen tarvittava kanyyli voitaisiin asentaa hänen ranteeseensa. Poika ei halunnut riisua takkiaan. Hän ei suostunut istumaan. Hän tahtoi vain lähteä sporalla kotiin. Ruiskautin pojan suuhun saamani satsin rauhoittavaa lääkettä. Tämä sylkäisi pahanmakuisen litkun lähes kokonaan pois suustaan. Mitkään suostuttelut ja maanittelut eivät auttaneet.
Arska istahti lattialle, josta hänet kammettiin selälleen. Minä pidin omalla ruumiinpainollani lattialla maaten vahvan poikani rimpuilevaa ylävartaloa ja jalkoja paikoillaan, yksi hoitaja tarrautui oikeaan käteen ja apuun hälytetty toinen hoitaja tarttui vasempaan käteen. Anestesiahoitaja yritti parhaansa mukaan saada kanyylin paikoilleen ja teipattua sen vasempaan kämmenselkään. Arska vääntelehti, potki, ja huusi ahdistunutta tuskaansa maailmalle ja itki peloissaan äitiään apuun. Minä yritin isänä lohdutella poikaani parhaani mukaan.
Tämä ei ollut ensimmäinen eikä myöskään viimeinen kerta. Tähän ei totu koskaan. Edellinen kerta vammaisneuvolan hammashoitolan rauhallisessa ympäristössä ja tutun hoitohenkilökunnan kanssa työskennellen oli sujunut huomattavasti kivuttomammin.
Tajuttomalle Arskalle työnnettiin hengitysputki suun kautta kurkkuun. Nukutuksesta vastaava sairaanhoitaja pumppasi happea hänen keuhkoihinsa. Hengityksen tasaannuttua nostimme pojan yhteisvoimin hammaslääkärin tuolille hammaskiven poistoa varten. Hammaslääkäri liittyi joukkoon.
Minä poistuin hoitohuoneesta. Odotushuoneessa odotteli vuoroaan näkövammainen somalipoika isänsä kanssa. Väistin pojan käytävälle sojottavia pitkiä jalkoja. Isä pyyteli minulta anteeksi. Minä totesin: – Älä
turhaan pyydä minulta mitään anteeksi. Kaikki on hyvin.
Kävelin Toista linjaa pitkin Hagiksen halliin. Istahdin ensimmäisen kerroksen käytävän penkille ja katselin tarjolla olevien lihatuotteiden runsautta. Otin huikat mustaherukkamehua. Koetin sopeutua kehitysvammaisen poikani hammashoidolle välttämättömän nukutuksen ja sen esivalmistelun tuottamaan tuskaan ja irrottaa itseni hoitohuoneesta.
Kauppahalli menee pian remonttiin. Korjaustyön ajaksi torille rakennetaan väliaikainen, metallinen hallirakennus. Kiersin rakennustyömaan ja ostin itselleni torin kalavaunusta yhden savustetun nahkiaisen. Ympyräsuinen maistui hyvältä. Palasin kaupan kautta hammashoitolaan.
Kaksi aamulla kohtaamaani naista roudasi Virastotalon edessä pyörätuolissa istuvaa kehitysvammaista nuorta miestä invataksiin. Siirryin odotustilaan lukemaan kirjaa. Minut haettiin ajallaan Arskan luokse.
Kärräsin yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa tajuttoman poikani pyörätuolilla heräämöön. Kiitin hoitajia onnistuneesta hammaskiven poistosta. Reikiä hampaista ei ollut löytynyt. Antibiootti oli tykitetty, kuten oli sovittu, kanyylin kautta pojan verenkiertoon. Hoitotoimenpide oli sujunut hyvin. Hoitohenkilökunta oli joutunut painimaan tänään useaan otteeseen.
Heräämössä parikymppinen somalipoika hoki vuoteessa maaten, euforisessa tilassa näkymättömään kännykkäänsä: – Hammaslääkärissä on kiva olla. Minä jään tänne nukkumaan viikoksi. Minä tykkään saunasta, makaroneista ja kananugeteista. Minä en halua takaisin Roihuvuoreen.
Nostimme nukkuvan Arskan naapurivuoteeseen. Hoitaja kiinnitti hänen peukaloonsa anturin, joka mittasi pojan happisaturaatiota ja pulssia. Saatuaan naamarista vähän lisähappea hänen pulssinsa tasaantui ja happisaturaatiokin nousi riittävän korkeaksi. Jäin seuraamaan vuoteen viereen sydämen lyöntitiheyttä ja kudoksen happikyllästeisyyttä. Pyyhin kosteuspyyhkeellä hänen poskiltaan suusta valunutta verta.
Heräämön hoitaja toi somalipojalle punaisen mehujään ja tiedusteli ystävällisesti tämän vointia. Poika vain toisteli, kuinka kivaa hänellä oli hammaslääkärissä ja sitä, mitä hän puuhaili päivittäin Roihuvuoressa. Hän kieltäytyi lähtemästä kotiin. Isä istui vuoteen vieressä tuolilla ja seurasi tapahtumia. Hän lähti tilaamaan taksia kotiinkuljetusta varten. Pienen kamppailun jälkeen heräämön hoitaja, autistisen ja näkövammaisen pojan isä ja minä saimme siirrettyä yhteisvoimin vastahakoisen pojan pyörätuoliin kotimatkaa varten.
Arska alkoi virota. Silmänsä avattuaan hän poisti hengitysputken suustaan ja happinaamarin kasvoiltaan. Lisäksi hän vaati kanyylin poistoa ranteestaan. Hoitaja arvioi hänen tilansa. Seurattuaan hänen vointiaan hän toteutti pojan toiveen ja toi pojalle punaisen mehujään. Minä tarjosin Arskalle suklaalla kuorrutetun ananasvohvelikarkin ja mustaherukkamehua. Lähtiessä Arska kätteli empaattista, somalipojan kovaa kohtaloa sureksivaa heräämön hoitajaa.
Me poistuimme – isänä ja poikana – käsikynkässä, varovasti astellen hammashoitolasta. Laahustimme Toista linjaa pitkin eteenpäin katsellen. Laskeuduimme hissillä Hakaniemen metroasemalle. Jäimme puupenkille seuraaman metrojunien tuloa ja menoa. Kaivoin repusta banaanin, lihapiirakan ja tölkillisen limua. Puristimme lujasti toisiamme kädestä.
Matti Laitinen
3.11.2017