Maanantaisin ei kannata funtsata mitään kovin syvällistä. Tämän maanisen päivän aamun käynnistysongelmat ja motivaatiohapettomuus ovat jääneet muistoiksi yli 40 vuotta kestäneeltä jaksolta duunielämässä. On ihan sama, bailaako viikonlopulla tai ei, maanantai maistuu aina vain maanantailta. Eläkeruunan kannalta päivillä ja kellonajalla ei ole enää niin välillä. Mutta maanantai on saatana vieköön edelleen maanantai!
Roudattuani kundimme Arskan aamulla Pasilan toimintakeskukseen otin himassa snadit kärsäunet olkkarin sohvalla. Sitten ahdoin fisustusvehkeet – pilkin, haavin, jigit, lusikat ja masit – reppuuni. Olen optimisti luonteeltani. Sen vuoksi olen slumpannut itselleni haavin, vaikka toistaiseksi apuvälineelle ei ole ilmennyt hyötykäyttöä.
Dallasin lokakuun alun lämpöisenä ja aurinkoisena aamuna Mäkelänkatua pitkin kohti Sörkkää. Ruska vahvisti läsnäoloaan lehmuksissa. Ykkösen spora kääntyi juuri Valkasta kohti Kurvia. Ylitin Hämeentien ja laskeuduin Lautatarhankatua kohti Fisusatamaa. Muutama fillari ja potkuri suhahti selkäni takaa ohitseni. Niemikotisäätiön Kulttuuripaja Elvis vaikutti autiolta. Metro puikahti maan alta ja suuntasi kohti itäistä Stadia.
Fisusataman metroaseman edessä muutama densa ja sekoboltsi dokasivat omissa jengeissään aamun ensimmäisiä piiskaryyppyjään. Minä kaivoin fikasta itselleni biitin suklaata. Ei tehnyt mieli mallasta. Käytetyistä kasvomaskeista tulee ongelmajätettä, kun ne stikataan assulle. Sininen dösä oli pysähtynyt keskelle Hermannin rantatietä sijoitetulle pysäkille.
Astuin sisälle kauppakeskukseen. Olen alkanut digata painikkeesta avautuvia dörtsejä. Tykkään hiljaisista kauppakeskuksista, vaikka niiden elinkaari saattaa jäädä lyhyeksi. Kledjutkaan ei käy kaupaksi, kun korona on jälleen iskussa. Vituttaa, kun koko maa on taas menossa boseen. Onneksi kauppiksessa on useita veskejä. Ei tartte stritata talojen nurkkiin metskireissulla.
Poistuin kauppakeskuksesta. Käppäilin Arielinkatua pitkin kohti rantsua. Stoppasin Sörnäistenlaiturin kiviselle kaijalle. Laituri oli tyhjä – ei kippoja eikä fisustajia. Vastapäisellä rannalla, Kuliksen sillan kupeessa, kaksi maastopukuihin sonnustautunutta eläkeläisstarbaa tsittasi retkituoleillaan auringon lämmössä ja vispasi virveleitään. Jotain äijät olivat jo saaneet, koska sumpun vihreä verkko kurkisteli skönestä. Hemmot fisustivat valkoisilla jigeillä.
Laskin reppuni kivilaiturille. Kaivoin pilkkivavan esiin ja duunasin lieron hopeahohtoisen pystypilkin koukkuun. Purin kelasta siimaa. Annoin pyytimen vajota sköneen. Jätin sen vähän botnen yläpuolelle. Viritin virveliini sinivihreän toukkajigin. Sinkautin heittometskillä silikoniotukseni kohti Kuliksen siltaa. Sinne se upposi kauas skönelle. Annoin otuksen upota jonkkaan ja aloin kelata siimaa. Välillä tein vavalla vetoja. Jatkoin sitkeästi treenejä. Vedin skämlärin huuleen.
Tiirailin vastarannan starbojen jigityöskentelyä. Miehet stikkasivat jigin veteen. Antoivat vieheen vajota pohjaan. Sitten ukot tekivät virvelin vavalla nopeita, teräviä nykäyksiä ylöspäin, kelasivat siimaa sisään hissukseen ja antoivat jigin vajota jälleen botneen. He nostivat vehkeensä vedestä vasta, kun viehe oli uitettu lähelle rantsua. Toisella kaiffarilla tärppäsi – abbora.
Tajusin olevani harrastelija, joka ei tajunnut jigikalastuksesta juuri paskan vertaa. Isobroidin oli pitänyt opettaa minulle jigauksen salat, mutta starbuli oli retkahtanut dokaamaan. Äijä pilkki himassaan brenkkupullon kanssa. Kännikala oli jämähtänyt koukkuun. Asiaan palataan myöhemmin, kun sameat vedet kirkastuvat.
Vispasin virveliäni tehokkaasti ja tiheään sköneen. Ei tärpännyt. Kuhat ja ahvenet eivät osoittaneet minkäänlaista mielenkiintoa toukkajigiäni kohtaan. Päätin vaihtaa sen tilalle tummankeltaisen, matomaisen jigin. Hiffasin äkkiä, että joku merenelävä nyki pilkkivapaani. Otin siimasta kiinni ja vedin laiturille snadin mustatokon. Tumma fisu oli lutkuttanut koko madon nassuunsa. Tarjosin niljakkaalle kaverille puukkoa. Päätin säästää pikkufisun pilkkiin ahventen sapuskaksi.
Keräsin kamppeeni kasaan ja vaihdoin fisustusmestaa. Viskasin pyytimeni veteen. Apinoin parhaani mukaan naapurirantsun äijien jigi-tekniikkaa tekemällä oppien. Tunnin aktiivisen tahkoamisen ja nykimisen jälkeen nappasi. Nostin varovasti kivilaiturille pari sataa grammaisen raitaveikon. Opintomatkani oli onnistunut. Suolistin abboran ja lähdin onnellisena miehenä fisu taskussa kotiin.
Matti Laitinen
5.10.2020