Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa…
Mun skidiaikanani, 40-50 luvun vaihteess, stadiss oli monta originellii tapausta. En tiedä, voiks niit sanoo originelleiks, erikoisiks, vai poikkeaviks. Päättele itse.
Kakarana sitä vaan hogas kaikenlaist. Niinku tiedät, Sörkkä oli outoo seutuu silloin. Mä en nyt aio kertoo mistään kännisten toikkaroinneista, vaan ihan tavallisist, mutt erilaisist tyypeist.
Ekaks tulee mileen maailman pisin mies: Myllyrinne. Se oli aikanaan maailman pisin, kerrottiin, ett se kiers maailmaa sirkuksissa esiintymässäki. Olihan sill pituutta 2,5 metrii. Katottiin sitä monttu auki, ku se fillaroi postinkeltasell fillarillaan Hämeentiellä. Olikohan sill duuni jossain sen varrella, en tiedä. Joskus skloddit läks luudaa sen perään.
Ja ku skidei oltiin, toiset skidit pisti öögaan, jos niis oli jotain erikoista. Niinku Arenan taloss budjannu friidu, joll oli elefanttitauti. Sen jalat oli ku kaks tukkii, likkaparka. Sille taudille ei mutsin kertoman mukaan ollu mitään parannuskeinoo. Ei me sitä mollattu, ihmeteltiin kimpassa vaan. Nykyään skidit kiusaa toisiaan vaikkei ois mitään vikaakaan.
Sitte oli pari originellii naista, toinen oli se kaikkien tsennaama mustapukunen, heiveröinen, sateenvarjonsa alta kurkkiva, säteilyä skagaava mummeli. Tää saatto olla se sama, joka budjas samass haussissa, ku Koroman Jaska. En tiedä miks se siell Sörkässä niin usein hiffattiin.
Toinen muija oli se joka kanto knuburansa päällä, lakanaan käärittynä, koko maallista omaisuuttaan. Sitä sanottiin räsynukeks, tai prinsessaks. Varmaan joku minnaaki. Poikkeuksena edelliseen tää muja pukeutu värikkäästi.
Sitt tais olla -52 ku nähtiin ihan oikee neekeri. Olin nähny ”Pekka ja Pätkä neekereinä”- leffassa sellasen, mutt tää oli ihan oikee, ei mikään feikki.
Kaikkein kiinnostavin tyyppi oli kuitenki yks spurgu, joka kesät talvet kulki samoiss harmaiss kledjuiss. Oisko sese Anssi Kelan biisin, Hakaniemen harmaa mies?Me kakrut lsanottiin sitä Jeesukseks
Äijä hiippaili usein Näkinkujalla, ku se budjas Sörnäisten Rantatiellä. Sill oli pitkä fleda ja skegge, harmaa perberi ja nahkasandaalit. Klabbit oli punaset ja halkeilleet, ku se talvellaki hipsutteli niiss snadeiss, keinuvin askelin.
Handuss sill oli aina ruskee paperikassi. Me gartsalla braijaavat likat siirryttiin Siltatehtaa seinustalle, ku se kulki ohi. Joku kuiskas: Me nähtiin Jeesus.
Myöhemmin kuultiin, ett se oli Ilja Repinin poika Juri. Taidemaalari sekin, joka saatuaan häädön himastaan, pääs Pelastusarmeijan asuntolaan. Sieltä se oli sitt kerran, joko hypänny, tai stikattu fönsteristä gartsalle ja delannu.
Harvoin nykyään hiffaa erikoisii tyyppei. Kaikki on tasapäistyny, tai kadonnu maailmankartalt, niinku neekerit. Pst, anteeks, löysin ton sanan mun ikivanhasta tietosanakirjasta.
Viimesimmän kylähullun bongasin tääll Espoossa. Se oli rivouksia huutava naisihminen. Ne tuli sellasina pakonomaisina ryöppyinä, kovaan ääneen.
On sekin ihme tauti!
En se minä ollu, uskokaa pois.
Rantsu