Lukot ovat monimutkaisia värkkejä. Varsinkin ABLOY-lukot. Puhun kokemuksesta. Ja seuraava stoori on tosi. Ja opettavainen.
Joskus 80-luvulla tuli asuttua suomalaisessa unelmassa, omakotitalossa. Siis stadilaisena Espoossa. No joskushan sitä erehtyy….
Tyttäreni Tuura, 7 v, aloitti skolen ja hänestä tuli suomalaiseen tapaan avainlapsi. ABLOY-nycla kaulaan ja skoleen. Iltapäivällä koulusta himaan, ja nyclahan oli tallessa. Kaulassa. Koko syksyn homma skulas. No problem. Mutta täytyyhän niitä takapakkejakin tulla. Ja yleensä ne tulee yllärinä.
Keskellä -17 asteen talvipakkasta Tuura soitti mulle duuniin spiidauksen sekaisen puhelun naapurista. Tietysti keskelle kiireistä kokousta. No niinhän siinä oli käynyt, että typy oli skolen jälkeen tullut orderien mukasesti suoraan himaan, mutta täll kertaa mukaan oli pyydetty skolefrendi Ville. Kai se oli eka boyfrendiehdokas? Siinä oli sitten kovass pakkasessa talon ulkodörtsin avaamisessa mokattu. Seurauksena se, ettei ovi auennut. Nycla oli katkennut lukkopesän sisälle.
No sitähän varten faijat ovat, ne hoitavat vaikeat tilanteet tuossa tuokiossa. Ei muuta kuin biligaan ja tukka suorana himaa kohti.
Olin ihan varma, että homma skulaa tuossa tuokiossa, kun pääsen paikalle. En nimittäin ole lainkaan niitä peukalo keskellä kämmentä tyyppejä. Sitä paitsi talossamme mulla oli biligatalli, jonne pääsi eri dörtsistä- ja tallihan oli täynnä työkaluja-, työkalufriikki kun olen. Tiesin myös, että magneettikin löytyy, pora, pikku ruuvareita, puikkoja ja mitä vain, joilla kaivaisin nyclan hännän lukkopesästä ulos ja saisin dörtsin taas auki.
No tsörasin kaikki tarpeelliset ja tarpeettomat työkalut dörtsin eteen. Ei muuta kuin hommiin. Kalsaa oli ku Siperiassa. Tunnin päästä uskoni alkoi horjua. Olin aivan jäässä, sormet paleltumaisillaan ja arvoisa Abloy-dörtsilukko visusti kiinni. Sitt mä luovutin. Ammattikundi pitäs saada paikalle.
Naapuriin ja soitto päivystävällä lukkosepälle, tiedättehän Service 24 h/vrk. Semmonen oli helppo hiffata keltasilta sivuilta, siis puhelinluettelosta. Kerroin ongelman ja kundi lupasi tulla paikalle. Mutt se pani yhden ehdon. Hän ottaa hommasta 650 markkaa cässinä. Tosi dyyraa mut mitäs teet. Funtsasin ett ammattimies on fyrkkansa ansainnut jos homma skulaa. Omat keinot oli loppu slut.
Pankkidirikalle ei tuolloinkaan ollu koskaan fikkassa cassia, vain kortteja lompsassa. Siis bilikaan ja fyrkkaa hakemaan. Ja takastultua pian oli lukkoseppäkin paikalla.
Tsiikasin silmä kovana, mitä työkaluja se pakustaan ottaa. Hiukan katoin ööga pitkänä kun se otti pakustaan vain vasaran ja snadin puikon. Itse olin yrittänyt samaa hommaa vaikka millä työkaluilla, tuloksetta. Mutt jos tsennaa homman, ei paljoa tarvita.
Kundi varmisti piikillä että lukkopesän haittalevyt oli kaikki suorassa. Sitt se pyysi meitä lähellä seisovia väistymään kauemmaksi. Otti vasaran käteensä ja iski terävän iskun lukkopesän yläpuolelle. Iskun seurauksena pesään juuttunut avaimen loppuosa törmäsi ensin lukkopesän takaseinään ja kimposi siitä kuin tykinkuulaparin metrin päähän ovesta. Sitt se kundi hiukan liioitellen kumarsi ja sanoi 650 markkaa. Ammattitaidosta. Kiitos
Kallein vasaranisku, josta olen maksanut. Ja homman hoitamiseen meni about 2 minuuttia.
Kuka vielä väittää, ettei ammattiin opiskeleminen kannata?
Matti Inha
Skrivaaja on omalla alallaan asuntorahoituksessa pyrkinyt kasvattamaan ammattitaitoaan. Mutta stoorin lukkoseppä on vielä kaukana edellä.
