Hallituksen pitää suoritua ja antaa suoriutua
Poliitikkojen ahdistelu edeltäjien virheistä ei edistä mitään. Muutoksissa tarvitaan paitsi politikointia joka suunnalta myös yrityskentän kuulemista.
Pandemia ja kanavaan juuttuneet laivat ovat ministeri- ja virkavalaan sidottu lisäsyy nostaa kotimainen maatalous ja yrittäjyys arvoonsa.
Ministeri Saarikon johtamalla puolueella on kansan valta johtaa muutosta. Saarikolla on myös tarvittava viisaus myöntää, ettei päättäjillä ole ymmärrystä viihteen arvo- ja palveluketjujen monisäikeisyydestä.
Kulttuurimme on jätetty ”merkityksettömänä” mieli- ja rahavallan alle. Luovan talouden BKT vajeemme on jopa 20mrd€. Suomen pitäisi näet olla EU vertailussa osoitetun vajeen verran keskiarvojen yläpuolelle!
Kulttuurisisällöt yhdistävät kansaa ja vaikuttavat jopa maanpuolustustahtoon. Talous- ja terveysvaikutuksiltaan kiistattoman musiikkitarjonnan pitää palvella demografiaa ja demokratiaa ollakseen kattava.
Politiikkaa ohjeistavat ja toteuttavat viranomaiset on riisuttava mieltä vailla olevista regulaatio- ja mielikuvakahleista. Hieno musiikki, hiphop tai humppa eivät ole joko tai.
Finnveran mielestä hitti tai taitelijabrändi ei ole rahoituskelpoinen investointi, eikä Business Finland näe musiikin tuotanto- ja markkinainvestointeja kehittämisenä!?
Lähtökohta on väärä, sillä uuden laulun arvoketjun luominen on aina innovaatio ja tuotantotalouden lähde, joka sitoo rahaa.
Arvon kantaa artisti, jonka brändiä luovat radio ja TV. Siksi liikenneministeriön tulee huomioida sisällöt ja alueet toimilupien perustana.
On kestämätöntä, jos urheilun ja vapaa-ajan valtarakenteeksi tai suurimmaksi menoeräksi muodostuvat ulkomaisten sijoittajien tekijänoikeudet.
Myös se, jos olemme oman työmme ja osaamisemme vuokralaisia. Alustoille ja organisaatioille maksetut maksut ovat poissa taloudestamme, mutta kotimainen omistus luo niistä uudet vientimarkkinat.
Viihde on luontokuormaton ja erittäin tuottava teollisuus. Mitä teemme perustuslailla, jos ketään ei kiinnosta viihteeseen kohdistuvien investointien yhdenvertaisuus tai työn-, elinkeinon- ja omaisuudensuoja?
Poptori Oy
Erkki Puumalainen
Toimitusjohtaja
