Lentoaseman työmaat laajentuvat kesällä

Lentoaseman työmaat laajentuvat kesällä
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on parhaillaan käynnissä yksi Suomen suurimmista rakennushankkeista. Budjetti ja aikataulu on pitänyt suunnitellusti. Eteläsiipi avataan kesällä 2017 ja keskusaukio alkuvuonna 2019.

Laajentamisella pyritään vahvistamaan Helsinki-Vantaan asemaa Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen solmukohtana. Helsinki-Vantaa on noussut Euroopan tärkeimpien hubien joukkoon. Tämän vuoksi laajarunkoliikenteen ja sen toimintaedellytysten kehittäminen on Finavian 900 miljoonan euron investointiohjelman yksi tavoitteista.

Kaukoliikenteen kehittyminen takaa myös suomalaisille yhä useampia lentokohteita Eurooppaan ja Aasiaan. Suomesta liikennöitävien reittien määrä on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Tällä hetkellä Finavian lentoasemilta on 200 suoraa lentokohdetta ympäri maailmaa.

Terminaalin pinta-ala kasvaa noin 45 prosenttia

Kaikkiaan Helsinki-Vantaan terminaalin pinta-ala kasvaa noin 45 prosenttia. Uusia neliöitä tulee Linnanmäen huvipuiston verran. Asematason infrastruktuuria uudistetaan 65 jalkapallokentän suuruisella alueella.

Eteläsiipi avataan kesällä

Kesällä lentoaseman laajentaminen etenee, kun terminaalin länsisiiven rakennustyöt käynnistyvät. Tällä hetkellä rakenteilla on eteläsiipi ja laajennuksen iso keskusaukio. Eteläsiipi avataan kesällä 2017 ja keskusaukio alkuvuonna 2019. Länsisiiven on tarkoitus valmistua vuoden 2020 alkuun mennessä.

Suunnitteilla on myös nykyisen kakkosterminaalin laajentaminen terminaalin edustalla sijaitseville pysäköinti- ja joukkoliikennealueille. Näin kahden terminaalin sijasta lähtö- ja tulopalvelut voitaisiin keskittää yhteen terminaaliin.

Työllisyysvaikutus nousee lähes 8 000 henkilöön

Helsinki-Vantaan kehitysohjelma on tähän mennessä työllistänyt tuhansia suomalaisia. Uuden rakennusvaiheen myötä työllisyysvaikutus noussee jo lähes 8 000 henkilöön. Kokonaisuudessaan kehitysohjelman rakennusaikaisen työllisyysvaikutuksen on arvioitu olevan vuoteen 2020 mennessä noin 14 000 henkilötyövuotta.

Lentoasema hyödyntää kolmiulotteista suunnittelua

Lentoaseman kehittämistä ja laajentamista suunnitellaan käyttäjälähtöisesti virtuaalimallin avulla. Helsinki-Vantaa on maailman ensimmäisiä lentoasemia, jotka hyödyntävät kolmiulotteista suunnittelua näin laajassa mittakaavassa.

Virtuaalimallin avulla suunnitteluun saadaan mukaan lentoaseman työntekijät ja muut sidosryhmät entistä vahvemmin.  Tulevaan sitoudutaan ja ymmärretään, millaisia muutoksia laajentaminen tuo tullessaan. Samalla suunnitteluun saadaan hyödyllistä palautetta.

Lisää aiheesta
Helsinki-Vantaan tärkeimmät tapahtumat aikajanalla
Finavia

Teksti:Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *