Lauantaiaamuna
luon lumet punaisen talon portailta
katselen sinnitteleviä autoja
joiden ohi vilkaistessaan näkee kaiken
mitä päivä tarvitsee ollakseen kokonainen.
Hangesta voi lukea
edellisyön horjuvat tunnit
keltaiset terveiset tien varressa
snägärin jäätyneet sinapit kuorissa
hiekoitus leviää kuin ajatukset
joilla luistella
yli Töölönlahden
kaupunki näyttäytyy köyhänä
mutta onnellisena vaimona
valmiina opiskelemaan läpi liiton
mitä on olla omistamatta
jakaa kaikki vapaasta tahdosta.
Isken lapion nietokseen
Koffin kinokseen
ja vasta sitten juon pois sen
onnellisena
tietän että olen löytänyt jotain tästä ajasta
kun kaikki on ylös kirjattuna
runoksi johon palata
kun korkkaa ensimmäisen keskarinsa
vuosien päästä
jonakin toisena talvena
jossakin toisessa paikassa.