Lapsi ei voi valita syntyessään
vanhempiaan, sukupuoltaan,
yhteiskunnallista asemaansa,
kulttuuriaan tai ihonsa väriä.
Viha, kiusaaminen ja kosto
ovat kehnoja kasvualustoja.
Lapsi ihmistyy huonosti
fyysisen ja henkisen
väkivallan viileydessä.
Koti, koulu, kaverit
ja tiedotusvälineet
kasvattavat meistä
sellaisia kuin olemme.
Suomessa 150 000 lasta
elää köyhyydessä.
Sosiaalinen perimä
on käyttäytymisen
tärkein tekijä.
Nisäkkäiden lapset oppivat
mallintamalla ja tekemällä.
Lapsella on oikeus rakastaa
ja saada osakseen vastarakkautta.
Lapsella on oikeus lapsuuteensa.
Raha ei korvaa läsnäoloa.
Lasta ei pidä kokea
kilpailukyvyn omaavaksi,
tulosvastuulliseksi kasvatusyksiköksi,
jonka tehtävänä on vain menestyä
ja voittaa toiset ikätoverinsa.
Lapsi ei ole vanhempiensa jatke.
Lapsella on synnynnäinen oikeus
omaan elämään.
Matti Laitinen
20.11.2014
YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänään 25 vuotta.
Kehittyneissä maissa elää 76,5 miljoonaa köyhää lasta.