Länsisataman autoliikenteen lähtöselvitys siirtyy maanantaina

Länsiterminaali 2 näkymä Tyynenmerenkadulta Kuva : Helsingin kaupunki / Uutiset

Länsiterminaali 2  näkymä Tyynenmerenkadulta
Kuva : Helsingin kaupunki / Uutiset

 

Henkilöautojen lähtöselvitys Länsisatamassa siirtyy uudelle paikalle maanantaina 30. toukokuuta. Myös raskaan liikenteen reitti ja portti siirtyvät. Ensi keväänä avataan uusi Länsiterminaali 2. Rakennustöiden takia matkailijoilta toivotaan kärsivällisyyttä sekä hyvää ennakointia: satamassa asiointiin on hyvä varata vähän tavallista enemmän aikaa.

Muutos on ensimmäinen matkustajille näkyvä konkreettinen askel kohti uuden terminaalin käyttöönottoa ja entistä sujuvampaa laivamatkustamista Helsingin Länsisatamassa.

Lähtöselvitys on siirron jälkeen lopullisella paikallaan, mutta autot käyttävät toistaiseksi poikkeusreittejä, jotka kulkevat työmaa-alueen kautta.

Käyttöön otetaan 11 lähtöselvityskaistaa ja -koppia, yksi enemmän kuin ennen. Kopit ovat uusia ja ne palvelevat matkustajia autojen kuljettajan puolelta. Ne on suunniteltu yhteiskäyttöisiksi, eli mikä tahansa varustamo voi niitä käyttää. Entistä joustavampi toimintatapa ja uusi kaista tekevät lähtöselvityksestä sujuvampaa, vaikka jatkossa toimitaan entistä pienemmällä alueella.

Alkuvaiheessa lähtöselvitykset toimivat vielä vanhaan tapaan manuaalisesti, mutta automaattisten prosessien käyttöönotto on mahdollista keväällä 2017, kun sekä terminaali että alueen ajoväylät vapautuvat rakennustyömaalta ja ne saadaan lopullisille paikoilleen.

Raskaan liikenteen reitit muuttuvat

Myös Länsisataman raskaan liikenteen portti siirtyy uudelle paikalle kesäkuun alussa. Uuden portin toiminta perustuu ajoneuvojen automaattiseen tunnistukseen. Aiemmasta poiketen myös tämä portti on yhteiskäyttöinen eli sitä voi käyttää kaikki varustamot.  Myös laivalla kulkevat linja-autot käyttävät raskaan liikenteen porttia kuten tähänkin asti.

Nopeaa reittiliikennettä 

Entisen lähtöselvitysalueen paikalle rakennetaan Tyynenmerenkadun jatke raitiotieyhteyksineen, joka johtaa uudelle terminaalille asti.

Länsiterminaali 2 on suunniteltu palvelemaan nopeaa reittiliikennettä. Se tulee tarjoamaan sujuvaa matkantekoa miljoonille matkustajille vuosittain Helsingin ja Tallinnan välisellä reitillä.

Lisää
Länsisataman ajoreittien kartta printattavana pdf-tiedostona. (pdf, 139,4 kB)
Raskaan liikenteen toimintaohje printattavana pdf-tiedostona. (pdf, 31,61 kB)
> Tulostettava pdf-kartta 
Helsingin Satama

Teksti: Helsingin kaupunki / Uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *