09.02.2016 11:32
Kruunusillat-hankkeen esittelytilaisuus järjestetään maanantaina 15.2.2016 klo 16-19 näyttelytila Laiturilla Kampissa (os. Narinkka 2). Illan aikana yleisöllä ja medialla on mahdollisuus tutustua hankkeen suunnitelmiin, tavata suunnittelijoita ja antaa palautetta.
Kruunusillat-hanke yhdistäisi toteutuessaan raitiotieyhteydellä Laajasalon, Kruunuvuorenrannan ja Kalasataman osaksi kantakaupunkia. Samalla luotaisiin uusi nopea reitti myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Siltaillassa esitellään juuri valmistuneita raitiotien yleissuunnitelmaa, kustannusraporttia ja hankearviointia. Lisäksi esitellään Nihti-Korkeasaari-Kruunuvuorenranta-osuuden katusuunnitelmien luonnoksia.
Laiturilla voi tutustua myös avoinna olevaan Ratikkanäyttelyyn.
Katusuunnitelmaluonnoksiin voi tutustua ja niistä voi antaa palautetta myös 15.-22.2.2016 rakennusviraston asiakaspalvelussa (Elimäenkatu 5) ja tällä verkkosivulla.
Hankkeesta ei ole vielä rakentamispäätöstä. Rakentamispäätös tehdään näillä näkymin syksyllä 2016.
Tervetuloa!
Ohjelma:
16-17 Avoimet ovet, mahdollisuus tavata suunnittelijoita
17.00 Tilaisuuden avaus Vuorovaikutussuunnittelija Juha-Pekka Turunen, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
17.10-17.20 Kruunusillat-hanke Projektinjohtaja Ville Alajoki, Helsingin kaupungin rakennusvirasto
17.20-17.40 Raitiotieyhteys keskustasta Laajasaloon, Liikenneinsinööri Niko Setälä, Helsingin
kaupunkisuunnitteluvirasto
17.40-17.55 Nihti-Kruunuvuorenta-osuuden esittely, Maisema-arkkitehti Arto Kaituri,
WSP Finland Oy
17.55 Keskustelu
Kartta hankkeesta:
kruunusillat_hanke_109363
