Lähiöpuutarha-hanke on käynnistynyt viidessä lähiössä

Lähiöpuutarha on nuorisoasiainkeskuksen alkukeväästä käynnistämä kaksivuotinen hanke. Sen tavoitteena on tuoda asukkaita ja toimijoita yhteen viljelyn keinoin ja lisätä näin myös lähiöiden viihtyvyyttä.

Hanke kohdentuu viiteen lähiöön: Kontulaan, Jakomäkeen, Meri-Rastilaan, Roihuvuoreen ja Maunulaan. Alueet ovat saaneet puistoihin ja puutarhaan kohdistuvaa investointirahoitusta, ja niissä on mahdollisuuksia toimia alueen elävöittämiseksi puutarhan ja viljelyn keinoin.

Lähiöpuutarhoja toteuttamaan voi tulla kuka tahansa, ja niistä muotoutuu tekijöidensä näköisiä. Istutusten lisäksi puutarhassa voi olla taidetta ja tapahtumia tai vaikka kahvila. Hankkeessa työskentelee hankekoordinaattori sekä työllistettyinä puutarhuri ja puuseppä.

Kontulaa elävöitettiin viljelylaatikoilla

Viljelylaatikot ammottavat vielä tyhjinä, mutta niiden kylkiin puhkeaa kukkia mitä erilaisimmissa väreissä. Nuoret taiteilijat pistävät parastaan Kontulan kevätauringossa. Diakonissalaitoksen ylläpitämän Lastenkaaren iltapäiväkerholaiset sekä alueen asukkaat ovat toivoneet viljelylaatikoita elävöittämään pihaa. Laatikot ja muuta viljelytoimintaa toteutetaan yhteistyössä Lähiöpuutarhan kanssa.

Lähiöpuutarha on nuorisoasiainkeskuksen alkukeväästä käynnistämä kaksivuotinen hanke. Sen tavoitteena on tuoda asukkaita ja toimijoita yhteen viljelyn keinoin ja lisätä näin myös lähiöiden viihtyvyyttä.

– Lastenkaaressa rakennettiin ja maalattiin yhdessä neljä viljelylaatikkoa. Seuraavassa tapaamisessa laitetaan mullat ja istutetaan kasvit. Kontulassa viljelyinnostusta on löytynyt Lastenkaaren lisäksi useilta eri tahoilta ja ostarille leviää erilaisia vihreitä keitaita, kertoo hankekoordinaattori Aino Kaila.

Hanketta toteutetaan Kontulan lisäksi neljässä muussakin lähiössä: Jakomäessä, Roihuvuoressa, Meri-Rastilassa sekä Maunulassa. Niissä järjestetään kevään ja kesän aikana samantyyppisiä tapahtumia.

Mukaan on valittu lähiöitä, jotka ovat saaneet puistoihin ja puutarhaan kohdistuvaa investointirahoitusta tai jossa muutoin on mahdollisuuksia toimia puutarhan ja viljelyn avulla alueen elävöittämiseksi.

Hankkeen tapahtumat ovat avoimia kaikille, ja niiden sisältö määrittyy osallistujien kiinnostuksen mukaan.
– Lähiöpuutarhaa toteuttamaan voi tulla kuka tahansa ja kohteista muotoutuu tekijöidensä näköisiä. Valmista kaavaa ei ole ja se on hyvä, pohtii Kaila.

Teksti: Liisa Heikinheimo

Seuraa Lähiöpuutarhaa:
Facebook: Lähiöpuutarha
Instagram: lahiopuutarha
www.kasvitarha.munstadi.fi/lahiopuutarha/

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *