Dallasin tänään ensimmäistä kertaa pariin vuoteen Valkasta Eltsun Talvipuutarhaan. Studari ja Hesari olivat liukkaita ja jäisiä. Tölikänlahti oli snögen peitossa ja jäässä. Meillä on ollut tapana vaeltaa lähes kolme vuosikymmentä perheemme voimin helmi-maaliskuussa Stadin omistaman kasvihuoneen lasiseinien sisälle tsiigaamaan, kuinka kevät raottaa öögaansa. Tällä kertaa ruunastelin baanalla yksin.
Tein ensimmäisen reissuni tuohon salaperäiseen, v. 1893 avattuun mestaan v. 1959 Ebeneserin toimesta. Hengailin ja kungailin skidinä broidieni kanssa sen lekarissa Hesarilla. Arkkitehti Carl Gustaf Nyströmin suunnitteleman ansarin kultafisut ja upeat blumsterit kolahtivat tuolloin meikkikseen. Diggaan Talvipuutarhasta enemmän kuin Kaisiksen kasvihuoneesta tai Valkan omasta puu- ja pensaspuistosta. Samoin tykkää myös kundimme Arska. Olemme tutustuneet hänen kanssaan mm. Barcelonan, Berliinin, Bolognan, Lissabonin, Malagan, Tallinnan ja Tarton kasvitieteellisiin puutarhoihin.
Omassa duunissani mielenterveyskuntoutujien tietsikkamaikkana v. 1999-2017 retkeilimme Talvipuutarhassa useita kertoja vuosittain. Keikoilla napattiin digikameralla fotoja mestan kasveista. Lisäksi skrivattiin vapaamuotoinen runo, miltä siellä näytti, maistui, dunkkasi ja tuntui sekä millainen fiilis pleisissä vallitsi. Jengi dusasi omasta hommastaan Pasilan brankkaristeissillä multimediaesityksen taustamusan kera.
Viritin neilikanpunaisen koronamaskin naamalleni. Avasin gamlan dörtsin. Astuin kosteaan tropiikin lämpöön. Harmaa liuskekivipermanto narskui buutsieni nastojen alla. Meni tsittaamaan puupenkille palmujen, viikunoiden ja kamelian siimekseen. Eväitä skruudatessa muistelin viidakkoretkeä Amazonian sadeskuugeen. Kolibrinkukka eli paratiisin fogeli koreili paraatikondiksessa. Kerran kauan sitten Kuuba-seura järkkäsi täällä hyvät bileet. Täällä – lähes viidakossa – voi seilata rauhassa mielenkaikkeudessaan satamasta ja sköneltä toiseen.
Kaktushuoneessa tsiigailin Välimeren alueelta, Atlantin rantsuilta ja Etelä-Amerikasta tuttuja kaktuksia, agaveita ja mehikasveja. Jokunen orkidea oli puhjennut jo kukkaan. Samanlaisia löytyi taatusti montenegrolaissyntyisen mestaridekkari Nero Wolfen ruskeasta hiekkakivestä bygatun talon orkideakokoelmastakin New Yorkissa. Omaan herbaarioon eksyi v. 1969 Itä-Stadissa yksi samaan orkideoiden heimoon kuuluva viehkeä Maariankämmekkä. Monivuotisen ruohokasvin kukkaterttu oli vaaleanpunainen sinipunaisin kirjailuin. Sen suippokärkiset ja suikeat lehdet olivat pilkulliset. Törmään niihin aina heinäkuussa Airistossa etsiessäni kalvasvahveroita tienpenkoilta ja ojien rinteistä.
Matti Laitinen
vaeltava vanhukainen ja omaishoitaja
8.2.2022
…………………………………….
LASINEN SEINÄ
Palmut ja saniaiset viheriöivät.
Paavalin- ja kolibrinkukat kukkivat.
Elämän kauneus on suljettu
lasiseinien sisään.
Sisältä näkee ulos.
Ulkoa näkee sisälle.
Kaksi maailmaa
välissä lasiseinä.
Ulkona on harmaata,
sohjoista ja märkää.
Sisällä solisee suihkulähde.
Koikarpit uivat altaassaan.
Lumikuningatar ja venuksenkenkä
sokaisevat kauneudellaan.
Kaktusten piikit pistävät.
Pallo kiitää kosmoksessa.
Meidät on luokiteltu
koristekasveiksi ja rikkaruohoiksi,
hyöty- ja loiskasveiksi.
Vieraslajeja ei suvaita.
Kuka rikkoisi meitä erottavan lasiseinän?
Matti Laitinen
21.2.2015
