Kuumalla vedellä rikkaruohojen kimppuun

Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Moni on saattanut ihmetellä kaduille ja puistoihin ilmestyneitä ”höyrypesureita”, joilla Staran työntekijät ”putsaavat” muun muassa katukiveyksiä ja viheralueiden kulkuväyliä. Kyse ei kuitenkaan ole höyrypesusta vaan ympäristöystävällisestä kasvintorjunnasta – mikä ihan oikeasti toimii.

— Viime syksynä testasimme kiehuvan veden levittämistä rikkakasvien päälle. Menetelmä todettiin hyväksi, ja tänä kesänä se on ollut laajalti käytössä Itä-Helsingissä ja keskusta-alueella, kertoo vihertyöntekijä Evita Leskinen.

Kuuma vesi rikkoo kasvin solurakenteen, ja varsinkin aurinkoisella ja lämpimällä säällä vaikutus on välitön.

— Kuumavesitorjunta vaatii kesän aikana useamman käsittelyn kuin myrkytys, mutta teho on hyvä, Leskinen sanoo.

Idän puistoalueilla kuuma vesi on kitkemisen lisäksi jo pääasiallinen torjuntamuoto. Esimerkiksi leikkipuistojen läheisyydessä torjunta-aineita ei käytetä lainkaan.

Käytössä on painepesurilta näyttävä laite käsin tehtävään kasvintorjuntaan sekä taajamatraktoriin liitetty ajettava malli.

Menetelmä ei vahingoita rakenteita eikä puuvartisia kasveja.

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *