Kumtähden kenttä hymyili

Eilen 13.5. vietettiin Kumtähden ”laulukentällä” aurinkoisessa, lintujen
livertelemissä ja tuomentuoksuisissa tunnelmissa Flooran päivää ja
Maammelaulun muistojuhlaa.

Vuoden 1848 Flooran päivää kunnioitettiin J.L. Runebergin, Z. Topeliuksen ja
ja J.V. Snellmanin läsnäololla. F. Pacius oli ilmeisesti huomannut, että viereen
on rakennettu Arabian kauppakeskus ja livahtanut Pubiin?

Tsaarin ”ratsumestari” piti järjestystä puistossa, ettei yleisö ja ylioppilaat
riehaantuisi liikaa, liian isänmaallisiksi.
”Liikuttuneissa tunnelmissa” olevia ihmisiä oli myös tällä erää saapunut
puistoon, kuten odotettua olikin.

Saimme aluksi kuulla pääkordinaattori Lasse Liemolan haastattelun
tilaisuuden tarkoituksesta ja vastaukseksi tuli, että tapahtuma on harjoitus
Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksiin järjestettävälle suurelle laulujuhla –
tapahtumalle Flooran päivänä 13.5. 2017, samalla paikalla, Maammelaulun
muistomerkin tasanteella.

Näyttelijä Arja Pekurinen luki Z. Topeliksen runon ”Suomen nimi” 9 säkeistöä
suomenmielistä ja luonnonhehkuista 1800-luvun runoutta. Topelius kirjoitti
tuon runon aikanaan juuri Flooran päivän 1848 juhlaan. Runossa on yhteensä
11 säkeistöä kuten myös J.L. Runebergin sanoittamassa Maammelaulussa.
Kirjailija J-P Wuorikoski juonsi tilaisuuden ja kertoi ohessa tarinaa vuoden
1848 juhlatapahtumasta ja -humusta. JPWu oli pukeutunut J.V. Snellmanin
asuun.

Muusikot Meri-Sofi Lakopoulos ja Lars Silen toivat ripauksen historiaa
paikalle soittamalla ja laulamalla ensin muutoman säkeistön, myös ruotsiksi,

J.L. Runebergin säveltämästä Maammelaulusta. He jatkoivat Länsi-
Suomalaisella ja Karjalaisella kansanmusiikilla viihdyttäen yleisöä viuluillaan.
Fredrik Paciuksen sävellyshän vakiintui sitten juuri 1848 kevätjuhlassa
Maammelaulun pohjsävellykseksi.

Koska tilaisuus oli ”pilotti”, muodostui ohjelmakin vapaasti soljuen
haastatteluin, pienin runoin ja musiikkikappalein kohti kohokohtaa eli
Viipurin Lauluveikkojen kuororyhmän esitystä ja yhteislaulua yleisön kanssa.
Lopuksi lauloimmekin Viipurin Lauluveikkojen johdatellessa Maamelaulun
kaikki 11 säkeistöä, tälläerää suomeksi.

Pilotti onnistui, yleisöä oli paikalla lähes sata henkeä, mutta niin kuuntelijoista
kuin ohjelmasta voimme todeta nuo vanhat viisaat sanat: ”Laatu korvaa
määrän.”

Ensi vuonna tapaamme siis Flooran päivän laulujuhlilla Kumtähden kentällä
yleisön kymmen- ellei satakertaistuessa.

Kiitos kaikille tilaisuuteen osallstuneille ja järjestäjille.

JPWuorikoski

Fotoja tilaisuudesta, kuvaaja Mikko Reijolan ottamana:

Foto: Mikko Reijola

Foto: Mikko Reijola


Foto: Mikko Reijola

Foto: Mikko Reijola


Foto: Mikko Reijola

Foto: Mikko Reijola


Foto: Mikko Reijola

Foto: Mikko Reijola


Foto: Mikko Reijola

Foto: Mikko Reijola


Foto: Mikko Reijola

Foto: Mikko Reijola

Kategoria(t): Arkisto, Jukka-Pekka Wuorikoski. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *