Ku meitsi sit sluuttas ton oparin ja starttas latojan oppiin Usariin, niin tää mun liksa, jota ekaks tseenasin, oli 75 pennii timma. Meidän hösen tsilari, joka oli staijannu sen elon landella, vaan totes, et poika ei tolla palkalla herran huonetta rakenna. Se varmalla treenas stadiks kaveeraa, et kundi hei, tolla liksalla, ei olis iisii, tota tsyrkkaa byggaa.
No, sit niinku muutki mun kafrut, starttasin kuolaan noitten mopojen perään. Sit alko huisi mutsin grillaaminen. Ku mude sit lopulta alko kypsyyn mun jatkuvaan vikinään, ja sit ku se tän mun bulin mopohuuman snaijas, se ilman bulimpaa smailii, se lopulta salli meitsin starttaa duunaa mopokauppaa. Taisin olla aika mamis jo silloinki, ku kyseessä oli sittenki mun omat fyrkat.
Joku sporttihandeli staijas silloin 60-luvulla, Annangartsalla. Ne blisas Helkaman Hopeesiipi Sporttia. Voin kyl todeta, et tää vehje edusti helvetin södee nyyaa stailii. Stonga käyrä ku Eltsun skabaprätkillä. Meitsi kyl ihan hinkuna fanitti tätä södee mopoo.
Sit mä duunasin ekan osamaksudiilin siellä mopohandelissa. Sit snadi feelu moka. Ei nyt skriinata tai tulee dunkkuun. Ku tää diilipapru tiukkas mun työnantajan nimee, niin meitsi tietty skrivas, et faktori Reinikainen. Et mikskö, no tietty siks, ku tää faku aina roudas mulle, mun duunit.
Teksti: Jaakko Koroma