Mun mutsi oli sniidu, saita, ton himan huushollin suhteen. Minnaan vaan, ku mude duunas pannutsufee, niin se ei konsa stikannu vanhoja poroja veks, vaan lappas uudet purut vanhojen lisäks. Sit kerran vekkaan, se vielä kiehautti, tän viikon tsufesaldon snadin vodan kera ja sihtas vasta sitte, nää vanhat purut veks.
No, tää parkkihappojuitsu, sit divattiin feissi irveessä. Lohduks itelle, treenas vaan funtsii, et tän jälkeen sit tää tsufen taso kyl taas alkuviikosta, starttaa lyftaan.
Sit nää voipaprut. Mutsihan slumppas Hokin mölkkishandelista voin, ohkasina slaisseina. Minnaan, et myyjä veisti sitä bulista klimpistä voipaprulle. Ei mutsi koskaan slumpannu mitään grammamäärää, vaan aina sen mukaan, ku sen hetkinen mutsin kapitaali, lykkäs tsargoo. Sit se spaaras kaikki nää tyhjät voipaprut ja voiteli sit niillä hellan pellit, ku se duunas vaik pannarii.
Mutsin buli intohimo, sit vanhemmiten, oli toi pasianssin skulaaminen. Snadisti vaan tsiigasin, ku se oli skulannu nää sen kortit ihka riekaleiks. Joskus taisin antaa sille vinkkii, et voisin slumppaa sille nyyat, mut se vaan feissi smailissa, jatko skulaamista.
Sit mude innostu ristikkojen ratkomiseen. Kerran skäfästi ihmettelin, et miksköhän sen käsialan staili, skrivaa sanoja pennalla, födas aina vaan snadimmaks, se vaan valisti, et tällai toi muste pennassa, riittäis niinku kauemmin.
Jaakko Koroma