Kruunuvuorenrantaan monipuolinen ja viihtyisä kortteli arkkitehtuurikilpailun tuloksena

Haakon.pieni+jpg
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

JKMM Arkkitehdit Oy on voittanut Helsingin kaupungin, Hartelan ja Asuntosäätiön järjestämän arkkitehtuurikutsukilpailun Kruunuvuorenrannan Haakoninlahdelle rakennettavan korttelin osasta. Kortteli sijaitsee kantakaupungin vastarannalla Pojamakadun eteläpuolella ja valmistuu arvion mukaan 2021.

Voittajaehdotus ”Haakon” on palkintolautakunnan mukaan arkkitehtonisesti eheä kokonaisuus, jonka asuttavuus on erinomaista luokkaa. Toisistaan poikkeavista rakennustyypeistä on koottu nykyaikainen, miellyttävä kokonaisuus. Kantakaupunkimaisessa korttelissa huomioidaan erilaisten asukkaiden monimuotoinen arki ja tarpeet.

Kilpailualueelle rakennetaan 3–5-kerroksinen lamellitalo sekä kaksi kaksikerroksista pientaloa, joissa on 8-kerroksinen torniosa. Asuntovalikoima on monipuolinen. Lamellitalon ylimmän kerroksen asunnoissa on terassit, pientaloissa omat sisäänkäynnit ja torneissa ullakkoasuntoja. Suurin osa asunnoista avautuu länteen merta kohti. Osassa näkymät ovat suojaisalle, mutta avaralle yhteispihalle.

Kilpailun tavoitteena tasapainoinen kokonaisuus

Arkkitehtuurikilpailun tavoitteena oli suunnitella erilaisia kerros- ja kaupunkirivitalotyyppejä, jossa toiminnalliset, esteettiset, tekniset ja taloudelliset vaatimukset on ratkaistu tasapainoisesti. Teemana olivat lisäksi yhteisöllisyys, monipuoliset asumisen hallintamuodot ja valaistuksen käyttö korttelin asumisviihtyisyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi.

Kilpailualueen neljällä tontilla on rakennusoikeutta yhteensä 13 600 kerrosneliötä. Hartela toteuttaa kahdelle tontille vapaarahoitteisia omistusasuntoja 8 050 kerrosneliötä. Asuntosäätiö rakennuttaa kahdelle muulle tontille ARA-rahoitteisia asumisoikeusasuntoja.

Osa suurempaa kokonaisuutta

Arkkitehtuurikilpailun tuloksena rakennettavat talot ovat osa korttelikokonaisuutta, josta Helsingin kaupunki järjesti tontinluovutuskilpailun. Korttelin kehittäjäkonsortioksi valittiin keväällä 2017 A-Kruunu, Asuntosäätiö, Hartela ja Saraco D&M. Kortteliin rakennetaan vapaarahoitteisia ja Hitas-asuntoja, vuokra-asuntoja sekä asumisoikeusasuntoja, jotka sopivat eri ikäryhmille ja erilaisille perheille. Korttelissa on myös ryhmärakennuttamishanke sekä uusi konsepti ryhmävuokraukseen.

Kruunuvuorenrannasta merellinen valon kaupunginosa

Kruunuvuorenranta rakennetaan kantakaupungin vastarannalle. Kruunuvuorenrannassa on kuusi kilometriä rantaviivaa, kartanopuistoja ja vaihtelevaa saaristoluontoa. Vuoteen 2030 mennessä alueelle tulee koti 13 000 asukkaalle. 2020-luvun loppuun mennessä on rakennettu noin 7 400 asuntoa.

Kilpailun voittanut työryhmä / JKMM Arkkitehdit Oy:

Juha Mäki-Jyllilä, arkkitehti SAFA, pääsuunnittelija
Asmo Jaaksi, arkkitehti SAFA
Teemu Kurkela, arkkitehti SAFA
Samuli Miettinen, arkkitehti SAFA
Salla Oikkonen, arkkitehti SAFA
Kristian Forsberg, arkkitehti SAFA
Sini Rahikainen, arkkitehti SAFA
Katariina Knuuti, arkkitehti SAFA
Jaana Miettinen, arkkitehti yo
Henri Suorsa, arkkitehti yo
Tuomo Toivola, arkkitehti yo
Peter Vuorenrinne, designer

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *