Kosari, talkkari, tsilari. Voiks olla stadilaisempaa ammattii ku tää. Nyt ku funtsin, niin tää meidän hösen talkkari oli bulisti tärkeempi kasvattaja ku vaik oma faija. Ainaski meidän pitskun kundit joteski skagas jos ne oli duunannu jotain dorkaa enemmän tän tsilarin dumista ku vaik niitten faijan. No, viereisen hösen tsilari rouva Koivu, oli yks snadisti pyylevä häijy muija. Sitä studas kyllä sen hösen bulit äijätki.
Tän meidän hösen koko ruljanssi pyöri tän meidän talkkarin handuissa. Gartsan lakasu ja tvettaus ja talvella snögen kolaus oli kosarin arkiduuneja. Ja sit se joutu ainaski pari kertaa yössä herään ku sen tartti väijyy, et eldis flekkais pannuhuoneen pätsissä, et kuumaa vodaa riitti ja ettei jengin talvella tarttenu frysaa. Sit aamulla se häippäs sen leipäduuniin raksalle.
Ja ihme juitsu jota vieläki joskus funtsin. Pitiks tää hemmo leedipäivii ikinä. Aina ku jonkun himassa oli jotain feeluu, vaik et hanat tippu, viemäri döfas tai se oli posessa, niin ei silloin joutunu koskaan imelästi slibaan, et sopisko herra tislarin rientää tätä katastrofii handlaan. Vaikka oli sit sunnuntai tai tiistai, kesä tai talvi niin ei konsa funtsittu, et voisko tää kundi joskus ollakki vaik klesa ja potee jotain tautii himassa. Ei ku et hariappia jäbä tänne fiksaan tää keissi.
Isännöitsijä sit koputteli jengin omaatuntoo joulun alla, ku se keräs joulufyrkkaa tsilarille. No, se tais kyl olla ainoo tattis tän kosarin duunille koko sinä vuonna. Niin funtsikaa nyt snadisti, voisko enää hitata tällasii äijii tai muijii, jotka viittis uhraa koko niitten sosiaalisen elonsaki jonkun haussin ja sen jengin hyvänolon takii. Olla ku partsikkakundit aina valmiina.
.
Talonmies Pikkarainen mun skidiajan riemukkain talkkari. Meidän hösen tsilarin himafönari raban dörtsin vasemmalla puolella. Mun himan keittiön fönari oikeella.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma
