Korkeasaari kutsuu bongailemaan lintuja lauantaina

Naurulokki_450
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Tornien taisto käydään lauantaina 5. toukokuuta kello 5–13. Korkeasaari on ensi kertaa mukana kisassa. Saaren näköalatorniin ovat kaikki tervetulleita kello 10:stä lähtien bongailemaan lintuja ja tapaamaan Korkeasaaren omaa joukkuetta.

Omat kiikarit kannattaa ottaa mukaan. Myös vanhoja, turhiksi käyneitä kiikareita voi tuoda mukaan. Tarpeettomat kiikarit lahjoitetaan Silent Forest -kampanjan yhteydessä Kaakkois-Aasiaan edistämään paikallisten lintuharrastusta.

Korkeasaari osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tornien taistoon omalla joukkueella. Tornien taisto on BirdLife Suomen joka kevät järjestämä leikkimielinen kilpailu, jossa lintutornista pyritään havaitsemaan mahdollisimman monta lintulajia kahdeksassa tunnissa. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja osallistumismaksuilla kerätään varoja linnustonsuojeluun.

Kiikareita lahjoitetaan Korkeasaaressa Forest on Euroopan eläintarha- ja akvaarioyhdistykselle. Se on ensimmäinen pelkästään lintujen suojeluun keskittyvä kampanja. Eläintarhat keräävät varoja lintujen pelastamiseksi ja lisäännyttävät uhanalaisia laululintuja tarhoissa sekä kannustavat kävijöitä tiedostamaan ja estämään lintuihin kohdistuvia uhkia.

Lisää aiheesta
Korkeasaari

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *