Kesä toi poikaset Korkeasaareen ja juhannusta vietetäänkin nyt monien eläinlasten parissa. Kevään ja alkukesän aikana eläintarhan lajeista kaksitoista on saanut poikasia tai hautoo vielä.
Korkeasaari on juhannusaattona poikkeuksellisesti avoinna vain klo 17:ään, mutta muutoin eläimiin pääsee tutustumaan koko kesän ajan päivittäin klo 10-20.
Lajit ovat kotoisin eri puolilta maailmaa: Euroopasta, Aasiasta, Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja Australiasta.
Kevään ensimmäiset kaksi vasaa syntyivät miluille, luonnosta hävinneelle hirvilajille, joita elää eläintarhojen lisäksi vain Kiinassa aidatuilla alueilla. Suojeluohjelmiin kuuluvista lajeista ovat lisääntyneet markhorit, metsäpeurat ja mongolianvillihevoset.
Kenguruilla on peräti kahdeksan poikasta. Afrikanpikkuvuohien laumassa kirmailee neljä pikkukiliä. Eteläamerikkalaisten marojen pariskunta pitää pesäkolon luona silmällä poikastaan. Amazonian puolella pikkumarmosetit ovat saaneet kaksoset. Myös Borealia-taloon vasta muuttaneet pikkuruiset vaivaishiiret ovat lisääntyneet.
Linnuista nopeimpia hautojia olivat hiiripöllöt, joten niiden tarhassa hyppelee jo kolme poikasta. Lapinpöllöjen kannon nokkaan koverretusta pesästä kurkistelee yksi poikanen. Tunturipöllöjen haudonta on vielä kesken. Riikinkukoilla ja suokukoilla ovat soidinmenot edelleen käynnissä.
Lisäksi eläintarhan alueella liikkuu myös useita poikueita valkoposkihanhien untuvikkoja.
Lisää aiheesta:
Teksti: helsingin kaupunki / uutiset

