Kliffa ryhmä, johon päätin heti liittyä ku hiffasin sen

Mun slangi voi olla vanhahtavaa niin ku oon itekin. Kuvan toisen pään reunoilla on pari mun vanhaa duunimestaa Etelä-Espa 8 ja Eteläranta 8. Toisessa lafkassa mä olin stuidukirjotusten jälkeen ennen kauppisopintojen alkuu Runskilla ja toisessa suurimman osan 1990-lukua.

Tuli paljon vanhoja muistoja mieleen. Mä oon syntyny Larussa, mut kuuden vanhana muutettiin mutsin, faijan ja pikkubroidin kanssa landelle, keskelle skutsii eli silloiseen Tapiolaan. Oli se aika böndee siihen aikaan. Melkein takapihalla ajo ensimmäisenä kesänä Kivekkään kartanon puimuri, jota pikkukundit tsiigas ögat klesana. En mäkään ollu ikinä nähny mitään fiudee, sporaa tai dösää ihmellisempää kulkupeliä. Nykyisin alue on nurmikkoa, urheiluhalleja ja Orionia. Naapurissa Mankkaalla oli peräti sikala. Länäriikään ei siihen aikaan ollu vielä bygattu. Se tuli vasta 1963.

No lekarissa, joksi päiväkotii siihen aikaan kutsuttiin ja skolessa slangi unohtu snadisti, koska maikat vahti, ettei sitä käytetty. Lisäks Tapiolaan muutti jengii jokapuolelta Suomee. Mutkin pistettiin tueksi parille Varkaudesta muuttaneelle kundille. Kesti jonkin aikaa ennenku mä snaijaisin mitä ne bamlas. Siihen aikaan slangin käyttö oli kiellettyy koulussa.

No sit mä pääsin Norssiin ja slangi palas takas. Pääsin sieltä myös aikanaan stuiduks slangin pitkän kurssin suorittaneena. Muistan ekan päivän kun istuin jo luokassa. Yks samalle luokalle Rööperistä päässy kundi tuli dörtsist ineen ja huikkas mulle, ”hei viittiks kundi duunaa fönän boseen ettei tääl blosais niin bulisti” tai jotain sinnepäin. Snadin hetken jouduin funtsaan ennenku se merkitys tuli jostain selkäytimestä. Muutama vuos myöhemmin yks broidin luokkakavereista muutti muistaakseni Valkasta Vuosaareen. Se valitti, ettei bonjannut mitään siitä, mitä muut siellä asuvat yritti sille bamlata.

Niinku näätte osaa yllä olevista sanoista ei enää käytetä, osa on vielä ihan jees. Vain kehittyvä kieli elää. Omista lapsenlapsistani vanhin käy skolee Kalliossa, joten enköhän mäkin pysy slangin kehityksen messissä. Nykysin kai sanoittaisii lopuksi lol.

Tomi Dahlberg

Kategoria(t): Arkisto Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *