► Autismisäätiö järjestää Autismielokuvafestivaalin nyt jo toista kertaa Kino Sherylissä 22.-23.4. Autismielokuvafestivaaleilla esitetään fiktio- ja dokumenttielokuvia (mm. Oscar-ehdokas Life, Animated sekä tammikuussa Docpoint-festivaalilla katsojien suosikkielokuvan palkinnon voittanut Salainen metsäni), jotka käsittelevät autismia ja autismin kirjon henkilöitä. Festivaalin elokuvanäytökset ovat ilmaisia ja avoimia kaikille.
► Kävijöillämme on jälleen timanttinen tilaisuus päästä tapaamaan ja jututtamaan maamme kovimpia elokuvantekijöitä. Tiistaina 18.4. Sielunmetsän näytöksessä paikalla ovat elokuvan ohjaaja Anu Kuivalainen, kuvaaja Jarkko T. Laine, äänittäjä Pirkko Tiitinen ja tuottaja Markku Tuurna. Elokuvan jälkeen käytävän keskustelun juontajana toimii Dokumenttikillan Tape Riihimäki.
► Keskiviikkona 19.4. klo 17:00 Sherylissä esitetään yleisön pyynnöstä vielä kerran kävijöitämme aikaisemmin tänä vuonna ihastuttanut, omien juurien etsimisestä kertova Lion.
”Me ollaan liikaa Järnefeltin, von Wrigtien ja Halosen maalauksissa…metsästä jää vanhentunut kuva”. Sielunmetsä on sukellus metsäkansan, suomalaisten, sielunmaisemaan. Elokuva tapahtuu kokonaan metsässä. Päähenkilöinä on suojelijoita, esimerkiksi Pentti Linkola, metsäomistajia, lähimetsänsä avohakkuulle menettänyt mökkiläinen, metsästäjä ja metsästä mielenrauhaa etsivä entinen Venäjän erikoisjoukkojen sotilas. He avautuvat metsän merkityksestä itselleen ja arkistomateriaalit luovat laajemman kehyksen. Näemme sekä luonnontilaista vanhaa metsää että talousmetsiä ja hakkuun jälkiä – sitä mitä metsät tänä päivänä Suomessa ovat. Sielunmetsä antaa metsän puhua puolestaan. Se on paitsi vahva visuaalinen kokemus myös elokuva joka kutsuu kuuntelemaan. Näytöksessä paikalla ovat elokuvan ohjaaja Anu Kuivalainen, kuvaaja Jarkko T. Laine, äänittäjä Pirkko Tiitinen ja tuottaja Markku Tuurna. Elokuvan jälkeen käytävän keskustelun juontajana toimii Dokumenttikillan Tape Riihimäki.Ti 18.4. klo 17:30 (tekijävierailu!)
Understanding Finland: Tulitikkutehtaan tyttö (12)
Understanding Finland -sarja pureutuu suomalaisuuden eri puoliin elokuvien kautta. Sarjan ensimmäinen elokuva esittelee kotimaisen elokuvan yksinäisen saarekkeen, jumalhahmon tavoin suomalaisesta elokuvaskenestä itsensä vieraannuttaneen Aki Kaurismäen. Tulitikkutehtaan tyttö on yhteiskunnallisia teemoja sivuava, sentimentaalinen mestariteos. Elokuva päättää Kaurismäen niin sanotun työläistrilogian. Aikanaan Tulitikkutehtaan tyttö voitti niin parhaan ohjauksen, naispääosan, naissivuosan kuin miessivuosan Jussi-palkinnot. Berliinin elokuvajuhlilla 1990 elokuva sai kansainvälisen evankelisen elokuvaraadin Interfilmin pääpalkinnon ja kansainvälisen katolisen filmiraadin OCIC:n kunniamaininnan. The New York Times puolestaan listasi elokuvan yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta. Sarjan muut elokuvat ovat Miesten vuoro (ke 26.4. klo 19:15) sekä Betoniyö (ke 3.5. at 19:15).
Ke 19.4. klo 19:15 (erikoisnäytös!)
Suomalaisen kansan rujona ja lakonisena esitelleen Tulitikkutehtaan tytön jälkeen nähtävä Miesten vuoro on moniääninen dokumenttielokuva, jossa tutustutaan inhimillisempään ja helpommin lähestyttävään suomalaisuuteen. Elokuvan keskiössä ovat saunovat miesryhmät eri puolilla Suomea sekä keskustelut ja avautumiset heille tärkeistä, toisinaan myös kipeistä aiheista. Miesten vuoron ovat ohjanneet Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen. Elokuva voitti parhaan dokumentin Jussin vuonna 2011. Suomessa tasa-arvoasiain neuvottelukunta palkitsi elokuvan ja sen tekijät vuonna 2010 Miehen työ -palkinnolla. Sarjan muut elokuvat ovat Tulitikkutehtaan tyttö (ke 19.4. klo 19:15) sekä Betoniyö (ke 3.5. at 19:15).
Ke 26.4. klo 19:15 (erikoisnäytös!)
Kaikkien suosikkikarhu on täällä taas! Kroisos Myyrä löytää kultaa majavien padosta. Hävittääkseen padon ja päästäkseen käsiksi kultaan hän huijaa noita-akan tyttären Lotan taikomaan Bamsen pois paikalta. Bamsen ollessa poissa lasten täytyy yhdistää voimansa pysäyttääkseen Kroisoksen – mutta jotta tämä toteutuisi kaikkien on tultava toimeen.To 27.4. klo 17:00 (DUB)
Ma 17.4. klo 19:30
Ma 17.4. klo 18:00
Lion (12)
Saroo, viisivuotias intialaispoika joutuu eroon perheestään Kalkutan kaduilla ja ajautuu tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Monien vastoinkäymisten jälkeen hän saa uuden kodin, kun australialainen pariskunta adoptoi hänet. 25 vuotta myöhemmin hän haluaa löytää juurensa sekä kadottamansa perheen ja alkaa Google Mapsin avulla kartoittaa, mistä voisi olla kotoisin. Lion perustuu Saroo Brierleyn omaelämäkertaan A Long Way Home.
Ke 19.4. klo 17:00 (ekstranäytös!)
Tässä kokonaan animoidussa täysin uudenlaisessa smurffiseikkailussa salaperäinen kartta johdattaa Smurffiinan ja hänen parhaat ystävänsä Välkyn, Tohelon ja Pattismurffin kilpajuoksuun taianomaisia otuksia vilisevän Kielletyn metsän halki löytääkseen kadonneen kylän ennen ilkeää Velhoa. Toiminnan ja vaaran täyteinen matka johdattaa smurffinelikon smurffihistorian suurimman salaisuuden jäljille!
Ma 24.4. klo 17:30
Ma 24.4. klo 19:15
Vain maailmanloppu (12)
Kanadalais-ranskalaisessa draamaelokuvassa kuolemansairas kirjailija Louis palaa kotiin 12 vuoden jälkeen kertoakseen perheelleen lähestyvästä menehtymisestään. Seuraa erikoinen sukukokous täynnä jännitteitä ja epäilyksiä. Xavier Dolanin ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään timanttinen kasti ranskalaisnäyttelijöitä, muiden muassa Vincent Cassel, Marion Cotillard, Léa Seydoux, Gaspard Ulliel ja Nathalie Baye.
Ti 18.4. klo 19:45
Arkinäytökset (ma-to) TOKYO ry:n jäsenille 7€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat TOKYO ry:n jäsenille 8€