KINO SHERYL
Ohjelmisto 15.-25.5.2017
► Tänä viikonloppuna Sherylissä rymisee oikein olan takaa kun ensi-iltaan saapuu Ridley Scottin Alien: Covenant, joka, yllätys yllätys, on hänen luomansa Alien-sarjan uusi luku.
► Covenantin lisäksi Kino Sheryliin saapuu myös odotettu, viime vuoden parhaiden elokuvien listoilla keikkunut Chan-wook Parkin (Oldboy, 2003) The Handmaiden.
Näytösajat
Alien: Covenant (16)
Covenant on Ridley Scottin luoman Alien-sarjan uusi luku. Elokuvassa siirtokunta-alus Covenant on matkalla galaksin kaukaisimmalla laidalle. Miehistö laskeutuu planeetalle, jonka he uskovat olevan koskematon paratiisi. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta – planeetalla miehistö kohtaa ennennäkemättömän uhkan eikä heille jää muuta vaihtoehtoa kun aloittaa tuskaisa pakoyritys.
Covenant on Ridley Scottin luoman Alien-sarjan uusi luku. Elokuvassa siirtokunta-alus Covenant on matkalla galaksin kaukaisimmalla laidalle. Miehistö laskeutuu planeetalle, jonka he uskovat olevan koskematon paratiisi. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta – planeetalla miehistö kohtaa ennennäkemättömän uhkan eikä heille jää muuta vaihtoehtoa kun aloittaa tuskaisa pakoyritys.
Pe 19.5. klo 17:30
La 20.5. klo 19:15
To 25.5. klo 19:45
The Handmaiden (16)
Cannesin pääkilpasarjassa maailmanensi-iltansa saanut, vuoden parhaiden elokuvien listoja dominoinut The Handmaiden on maailmansensaatioksi nousseen korealaisohjaaja Chan-wook Parkin (Oldboy) uusin mestariteos, jossa kaikki huijaavat kaikkia. Eroottinen trilleri intohimosta, petoksesta ja kostosta lumoaa kauneudellaan, kylmää viekkaudellaan ja ennen kaikkea häikäisee nerokkuudellaan. Köyhä taskuvarastyttö vedetään mukaan juoneen, jonka tarkoituksena on kavaltaa nuoren perijättären omaisuus ja passittaa tämä hullujenhuoneelle. Mutta tapahtuu jotain odottamatonta… Monta. Kertaa. Putkeen. Ennen totuuksien paljastumista tarinan jokainen päähenkilö on potentiaalinen psykopaatti. The Handmaiden vetää loisteliaasti maton katsojan jalkojen alta vavahduttavilla yllätyskäänteillään – vuoden upeimmaksi valitun leffasoundtrackin säestämänä.
Pe 19.5. klo 19:45
Su 21.5. klo 19:00
The Boss Baby (7)
DreamWorks Animation ja Madagascarin ohjaaja tutustuttavat sinut tähän erityislaatuiseen vauvaan. Hän on pukeutunut pukuun ja solmioon, puhuu miehen äänellä ja hän esittää pääosaa DreamWorksin animaatiossa The Boss Baby. Leikkisän hauska animaatio kertoo siitä maailmankaikkeutta järisyttävästä tapahtumasta, kun perheeseen saapuu uusi vauva – ainakin mielikuvitukseltaan vilkkaan 7-vuotiaan Timin silmin. Vauhdikas, hauska ja suurella sydämellä tehty koko perheen animaatio nivoo perheet yhteen ja muistuttaa mikä perheessä on kaikkein tärkeintä.
To 18.5. klo 15:00 (DUB)
The Dancer (12)
Tositapahtumiin perustuva The Dancer kertoo modernin tanssin edelläkävijän, niin varhaisia elokuvantekijöitä kuin taidemaalareitakin innoittaneen tanssijatar Loïe Fullerin tarinan. Fuller oli sukupolvensa symboli ja aikansa vallankumouksellinen. Tätä serpentiinitanssin kehittäjää, tanssitaiteen sensaatioksi ja lopulta ikoniksi noussutta naista esittää suvereenisti näyttelijämuusikko Soko. Hänen kilpailijaansa Isadora Duncania näyttelee ylistystä roolistaan kerännyt Lily‑Rose Depp. Häikäisevät Soko ja Depp suorastaan säkenöivät kilpaa vaativissa ja fyysisissä rooleissaan. Jody Sperlingin luomat visuaalisesti säväyttävät kuvat ja lumoavat koreografiat herättävät henkiin Fullerin ainutlaatuisen tanssityylin, jossa yhdistyvät niin silkki, peilit kuin värivalotkin. Stéphanie Di Giuston esikoisohjaus on hämmästyttävän valmis, harkittu ja näkemyksellisesti tehty. Lopputuloksena on todellista tanssin juhlaa: valkokankaan näyttävimpiin lukeutuvat tanssikohtaukset aiheuttavat kylmiä väreitä kauneudellaan, samalla kun toinen toistaan upeammat mekot hivelevät silmiä.
Ke 17.5. klo 19:30
Ti 23.5. klo 19:30
Get Out (16)
Get Out on tiivistunnelmainen trilleri, jossa afroamerikkalaisen nuorukaisen vierailu hänen valkoihoisen tyttöystävänsä vanhempien luona saa pahaenteisen käänteen. Chrisin (Daniel Kaluuya) ja Rosen (Allison Williams) suhde on edennyt siihen pisteeseen, että on aika tavata puolison perhe. Niinpä nuoripari lähtee viikonloppulomalle Rosen vanhempien Missyn (Catherine Keener) ja Deanin (Bradley Whitford) luokse. Aluksi Chris tulkitsee Rosen perheen yltiöystävällisen käytöksen johtuvan siitä, että he yrittävät hermostuneesti hyväksyä tyttärensä suhteen erirotuiseen mieheen. Viikonlopun edetessä sarja toinen toistaan häiritsevämpiä paljastuksia kuitenkin johdattaa hänet käsittämättömän totuuden äärelle. Get Out on yhtä lailla vangitseva kauhuelokuva kuin provokatiivinen kannanottokin. Jordan Peelen (Key and Peele) ohjaaman ja kirjoittaman elokuvan ovat tuottaneet hänen itsensä ohella Blumhousen Jason Blum sekä Sean McKittrick (Donnie Darko, Bad Words) ja Edward H. Hamm Jr. (Bad Words). Muissa osissa nähdään Caleb Landry Jones, Stephen Root, Milton ”Lil Rel” Howery, Betty Gabriel, Marcus Henderson ja Lakeith Stanfield.
To 18.5. klo 19:30
Ti 23.5. klo 17:30
Kolme muistoa nuoruudestani (12)
Desplechinin elokuvia leimaa älyllinen uteliaisuus ja eroottisen intensiivinen kerronnan kierre ja uhkarohkea elämään heittäytyminen. Desplechinin vakiokasvo Mathieu Amalric elää tarinan nykyhetkessä. Hän joutuu turvallisuuspoliisin kuulusteluihin Ranskaan palatessaan. Näyttää siltä että hänellä on kaksoishenkilö, toinen Paul Dedalus. Kuulustelu laukaisee muistojen vyöryn. Veitsenheilutteluun päätyvä lapsuuden järkytys, kouluaikojen visiitti silloisen Neuvostoliiton Minskiin, ja ylitse kaiken muun, intensiivinen ensirakkaus kuohahtavat pintaan. Desplechin kietoo yhteen elokuvaan freudilaisen lapsuuden trauman, vakoojatrillerin lailla etenevän jännitystarinan, ja elämää muovaavan ensirakkauden. Parikymppiset Quentin Dolmaire ja Lou Roy-Lecollinet tekevät huimat ensiroolit Paulin ja Estherin osissa. Rakastavaisten mutkikas suhde koskettaa, eikä Irina Lubtchanskyn kamera ujostele. Elokuvan kiihdyttävin kohtaus saattaa olla todiste siitä, että korva on ihmisen eroottisin elin. Paul ei aina tiennyt kuka hän on, “paitsi se ihminen joka rakasti Estheriä”. Tarinan lomaan osuva Berliinin muurin kaatuminen kuulostaa ohimenevältä kuiskaukselta verrattuna Paulin Estherille osoittamiin rakkauden tunnustuksiin. Niistä koskettavin tapahtuu taidemuseossa klassisten maalausten äärellä. Suurin kauneus on pakahduttavaa.
Ma 15.5. klo 19:15
To 25.5. klo 17:30
Mr. Gaga (S)
Ohad Naharin on yksi maailman merkittävimmistä nykytanssikoreografeista. Vasta 22-vuotiaana tanssiopinnot aloittaneesta Naharinista tuli vastoin kaikkia todennäköisyyksiä arvostettu tanssija – ja mies, joka muutti tanssin maailman. Hän on luonut kokonaan oman, ainutlaatuisen liikekielensä, gagan. Festivaalivoittoja kerännyt Tomer Heymannin teos Mr. Gaga tallentaa Natalie Portmaninkin ylistämän israelilaismiehen nerouden vihdoin dokumentiksi. Se on huumaava sukellus modernin tanssin palvotuimman gurun mieleen – ja samalla riipaiseva rakkaudentunnustus tanssille ja elämälle.
Ke 17.5. klo 17:30
To 25.5. klo 15:30
Muistoja äidistäni (12)
Pitkän linjan elokuvantekijän, Marco Bellochion ohjaama Muistoja äidistäni on varmaotteisesti ohjattu draama, jolla on lämmin sydän. Massimo (Nicolò Cabras) on 10-vuotias torinolaispoika. Hän asuu kolmestaan rakkaan äidin ja etäisemmäksi jääneen isänsä kanssa. Perheen tasapaino järkkyy, kun syöpään sairastunut äiti menehtyy äkillisesti. Massimo jatkaa koulunkäyntiä ja saa ystäviä, mutta äidin ikävä ei hälvene. Menetys on kuin varjo, joka seuraa Massimoa läpi elämän. Elokuvan toisessa aikatasossa tapaamme aikuisen Massimon (Valerio Mastandrea). Menestyneen ja pidetyn miehen silmissä asuu suru, jota mikään ei tunnu kirkastavan – kunnes eräänä päivänä hän tapaa Elisan (Bérénice Bejo, Artist).
To 18.5. klo 17:00
Smurffit: Kadonnut kylä (7)
Tässä kokonaan animoidussa täysin uudenlaisessa smurffiseikkailussa salaperäinen kartta johdattaa Smurffiinan ja hänen parhaat ystävänsä Välkyn, Tohelon ja Pattismurffin kilpajuoksuun taianomaisia otuksia vilisevän Kielletyn metsän halki löytääkseen kadonneen kylän ennen ilkeää Velhoa. Toiminnan ja vaaran täyteinen matka johdattaa smurffinelikon smurffihistorian suurimman salaisuuden jäljille!
Tässä kokonaan animoidussa täysin uudenlaisessa smurffiseikkailussa salaperäinen kartta johdattaa Smurffiinan ja hänen parhaat ystävänsä Välkyn, Tohelon ja Pattismurffin kilpajuoksuun taianomaisia otuksia vilisevän Kielletyn metsän halki löytääkseen kadonneen kylän ennen ilkeää Velhoa. Toiminnan ja vaaran täyteinen matka johdattaa smurffinelikon smurffihistorian suurimman salaisuuden jäljille!
Su 21.5. klo 13:00 (DUB)
War/Peace (7)
Dokumenttielokuva War/Peace kertoo The Weather Underground ryhmän tarinan, joka kiteytyi muutaman kuukauden ajanjaksolle vuosien 1969-1970 vaihtuessa. Vain viikkojen aikana ryhmä nuoria opiskelijoita siirtyi rauhanomaisesta aktivismista pommeihin ja valtion konkreettiseen tuhoamiseen käyttäen pelkoa ja pelottelua välineinään. Toiminta sai äkkinäisen käänteen kun erään Manhattanin asuinrakennuksen kellarissa räjähti rakenteilla ollut pommi heidän omiin käsiinsä tappaen kolme aktivistia sekä tuhoten rakennuksen joka muistetaan nimellä ’Townhouse’. Rakennuksen omisti Cathy Wilkersonin isä. Elokuvan päähenkilö Bill Ayers ja hänen vaimonsa Bernardine Dohrn vertaavat tämän hetken maailmaa siihen mitä se oli heidän nuoruudessaan. Toistammeko me tuota 50-vuoden takaista kaavaa? Olemmeko nyt omassa ajassamme matkalla sotaisaan vastalauseeseen valtiovaltaa vastaan? Mitä voimme oppia näiltä vanhemman polven aktivisteilta? He myöntävät nyt mitä tekivät väärin, he myöntävät olleensa väärässä kun halusivat muutosta tuhon kautta. Heillä on viesti nuorisolle joka tällä hetkellä kokee syvää turhautumista maailman tilanteen äärellä, miettii vaihtoehtoja, punnitsee keinoja ja ryhmittyy aatteidensa taakse. Tänä päivänä The Weather Underground ryhmän viesti on vielä ajankohtaisempi kuin muutama vuosi sitten jolloin ensimmäistä kertaa tapasimme Bill Ayersin Madridissa.
Ma 15.5. klo 18:00
———-
NETTISIVUT
Ohjelmisto, lisätietoa ja varaukset: http://kinosheryl.f i/fi/ohjelmisto
Huom! Lippuja ei enää pysty ostamaan netistä, mutta niitä on yhä mahdollista varata nettisivujen kautta. Lippuja voi varata ja ostaa myös ennakkoon kassalta.
HINNASTO
Normaalihintaiset liput
Arkinäytökset (ma-to) 9€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 10€
Alennusryhmien liput
(Alle 12v. lapset, eläkeläiset, siviilipalvelusmiehet, varusmiehet ja työttömät. Alennuksen saaminen edellyttää korttia tai muuta todistusta. Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä.)
Arkinäytökset (ma-to) 8€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 9€
Opiskelijaedut
(Korkeakouluopiskelijat, jatko-opiskelijat, lukiolaiset ja ammattikoululaiset. Alennuksen saaminen edellyttää opiskelijakorttia. Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä.)
Arkinäytökset (ma-to) 8€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 9€
Arkinäytökset (ma-to) TOKYO ry:n jäsenille 7€
Arkinäytökset (ma-to) TOKYO ry:n jäsenille 7€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat TOKYO ry:n jäsenille 8€
Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä tai erikoisnäytöksiä.
YHTEYSTIEDOT
Sijainti ja saapumisohjeet: http://kinoshe ryl.fi/fi/yhteystiedot
Puh. 040 1706602 (toiminnassa, kun teatteri on auki)