► Kino Sheryl täyttää ensi viikolla kaksi vuotta. On siis aika juhlia. Perjantaina 17.2. meillä on kunnia esittää ennakkonäytöksenä erään merkittävän kansallissankarimme elämää ja tekoja kuvaava Tom of Finland. Eikä siinä vielä kaikki – elokuvan saapuu alustamaan Tom of Finlandin käsikirjoittanut ja tuottanut Aleksi Bardy! Näytöksen jälkeen juhlat siirtyvät jatkoklubille Kipsariin. Edellisiä syntymäpäiviämme juhlittiin tupaten täyden salin voimin, joten suosittelemme hankkimaan liput hyvissä ajoin ja saapumaan paikalle ainakin 15 min ennen näytöksen alkua. Syntymäpäivämme Facebook-tapahtuman löydät täältä.
Näytösajat
Kino Sheryl 2v: Tom of Finland (12)
Elokuvassa Touko Laaksonen palaa jatkosodasta kotiin synkkään ja moralistiseen Suomeen, jossa homoseksuaalisuus on laitonta. Itseään ja ystäviään huvittaakseen hän alkaa piirtää lihaksikkaita, vapaita, estottomia ja ylpeitä homomiehiä. Piirrokset ovat Suomessa vaarallisia, joten Touko kätkee ne jopa sisareltaan Kaijalta siitä huolimatta, että sisarukset ovat keskenään hyvin läheisiä. Mainostoimistossa työskentelevä Touko rakastuu tanssija Veli Mäkiseen, mutta joutuu salaamaan rakkaussuhteensa. Veli vannottaa Toukoa etsimään työlleen yleisön ja näin piirrokset kuljettavat Toukon Berliinin kautta Los Angelesiin, jossa hän saa ystäviensä avulla arvostusta taiteelleen. Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeratut teokset saavat suuren suosion ja synnyttävät kansanliikkeen. Tom of Finlandin käsikirjoittanut ja tuottanut Aleksi Bardy on paikalla alustamassa elokuvan. Tom of Finland liittyy osaksi Kino Sherylin ohjelmistoa helmikuun lopulla, elokuvan virallisen ensi-illan jälkeen.
Pe 17.2. klo 18:00 (tekijävierailu!)
Moonlight (12)
Mitä ovat hetket ja keitä ovat ihmiset, jotka muovaavat elämäämme ja tekevät meistä sellaisia kuin olemme? Moonlight on kertomus ihmisten välisestä yhteydestä ja itsensä löytämisestä. Elokuva kertoo herkästä nuoresta miehestä, joka yrittää löytää oman paikkansa maailmassa levottomalla asuinalueella Miamissa. Moonlight pureutuu amerikkalaiseen nykyelämään ja asettaa puntariin niin identiteetin, perheen, ystävyyden kuin rakkaudenkin. Moonlight on vuoden palkituimpia elokuvia. Se on palkittu mm. Critic’s Choice Awardeilla (mm. paras ensemble), Gotham Awardeilla (mm. paras elokuva) ja Golden Globella (paras elokuva/draama). Oscareissa elokuva on ehdolla peräti kahdekasassa eri sarjassa. Lisäksi mm. The New York Times on valinnut Moonlightin vuoden parhaaksi elokuvaksi.
Pe 10.2. klo 19:30
Su 12.2. klo 17:45
To 16.2. klo 17:30
Lego Batman -elokuva (7)
Supersuositun Lego® elokuvan päätähdeksi itsensä nimennyt viittasankari – Lego Batman – saa oman seikkailunsa valkokankaille. Muutoksen tuulet puhaltavat Gothamissa. Jos Batman haluaa pelastaa kaupungin Jokerin vihamieliseltä hyökkäykseltä, täytyy hänen unohtaa yksinäisen suden roolinsa ja opetella työskentelemään yhdessä muiden kanssa – ja ehkä ottamaan välillä vähän rennommin.
La 11.2. klo 13:00 (DUB)
Su 12.2. klo 13:45 (DUB)
Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen (S)
Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen rakastettuun lastenkirjaan Onneli, Anneli ja orpolapset. Elokuvassa Onneli ja Anneli ovat kaksi ihan tavallista lasta, ehkä vain hieman onnellisempia kuin monet muut, onhan heillä satumainen mahdollisuus asua kahdestaan rouva Ruusupuun heille suunnittelemassa talossa Ruusukujalla. Eräänä päivänä Onnelin ja Annelin luokse päätyy talon lähelle avatusta lastenkodista karannut Pekki. Pekki päätyy asumaan Onnelin ja Annelin rantamajaan ja kertoo heille, kuinka ankeaa elämä lastenkodissa on johtajatar Minna Pinnan tiukassa komennossa. Onneli, Anneli ja Pekki perustavat Rosvoliiton ja ryhtyvät toimiin, jotta lastenkodista tulisi taas iloinen paikka. Pienet Vaaksanheimolaiset ja muut Ruusukujan asukkaat rientävät Rosvoliiton avuksi. Seikkailujen päätteeksi maagisten ihmeiden taustalla on taasen Tingelstiinan ja Tangelstiinan lisäksi salaperäinen Rouva Ruusupuu.
Ke 8.2. klo 17:30
La 11.2. klo 15:00
Su 12.2. klo 12:15
Toivon tuolla puolen (12)
Toivon tuolla puolen on Kaurismäen Le Havre -elokuvasta alkaneen satamakaupunki-trilogian toinen osa. Elokuva jakautuu kahteen tarinaan, jotka sattuman ajamana risteytyvät neljänkymmenen minuutin kohdalla. Ensimmäinen kertoo Khaledista (Sherwan Haji), nuoresta syyrialaisesta pakolaismiehestä, joka on menettänyt miltei koko perheensä ja lähes vahingossa ajautuu hiililaivan salamatkustajana Helsinkiin, jossa hakee turvapaikkaa ilman suuria toiveita vastaisesta elämästään.
Wikström (Sakari Kuosmanen), toinen päähenkilöistä, on viisissäkymmenissä oleva kauppamatkustaja (edustaa lähinnä miesten paitoja ja solmioita), joka jättää elokuvan alussa alkoholisoituneen vaimonsa ja ammattinsa, muuttuu hetkeksi pokerihaiksi ja siten saamillaan vähäisillä rahoilla hankkii kannattamattoman ravintolan helsinkiläisen laitakadun sisäpihan perältä.
Kun viranomaiset päättävät palauttaa Khaledin Aleppon raunioihin hän monien muiden tavoin päättää jäädä maahan laittomasti ja katoaa Helsingin kaduille, joilla kohtaa paitsi monenlaista rasismia myös puhdasta ystävällisyyttä. Tarinat yhdistyvät kun Wikström löytää Khaledin nukkumasta ravintolansa sisäpihalta ja palkkaa tämän kapakkaansa siivoojaksi ja tiskariksi. Elokuvassa elämä esittelee niin kirkkaita kuin synkempiäkin puoliaan.
Pe 10.2. klo 17:30
Su 12.2. klo 15:45
Ke 15.2. klo 17:30
La La Land (S)
La La Land kertoo aloittelevan näyttelijän Mian ja omistautuneen jazz-muusikon Sebastianin tarinan. He ponnistelevat unelmiensa eteen kaupungissa, joka tunnetusti tuhoaa toiveet ja särkee sydämet. Nykyhetken Los Angelesin päivittäisestä elämästä kertova alkuperäismusikaali tutustuttaa unelmien tavoittelun iloihin ja suruihin ja häikäisee uskomattoman hienosti toteutetuilla tanssi- ja laulukohtauksillaan. Damien Chazellen käsikirjoittama ja ohjaama La La Land on rakkaudenosoitus enkelten kaupungille ja Hollywood-musikaaleille.
Ma 6.2. klo 19:45
Ke 8.2. klo 19:15
La 11.2. klo 16:30
Ma 13.2. klo 19:30
To 16.2. klo 19:45
Lion (12)
Saroo, viisivuotias intialaispoika joutuu eroon perheestään Kalkutan kaduilla ja ajautuu tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Monien vastoinkäymisten jälkeen hän saa uuden kodin, kun australialainen pariskunta adoptoi hänet. 25 vuotta myöhemmin hän haluaa löytää juurensa sekä kadottamansa perheen ja alkaa Google Mapsin avulla kartoittaa, mistä voisi olla kotoisin. Lion perustuu Saroo Brierleyn omaelämäkertaan A Long Way Home. Sekä katsojien että arvostelijoiden keskuudessa menestystä niittänyt elokuva on ehdolla viiden Oscarin saajaksi.
To 9.2. klo 19:30
La 11.2. klo 19:00
Ke 15.2. klo 19:30
———-
NETTISIVUT
Huom! Lippuja ei enää pysty ostamaan netistä, mutta niitä on yhä mahdollista varata nettisivujen kautta. Lippuja voi varata ja ostaa myös ennakkoon kassalta.
HINNASTO
Normaalihintaiset liput
Arkinäytökset (ma-to) 9€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 10€
Alennusryhmien liput
(Alle 12v. lapset, eläkeläiset, siviilipalvelusmiehet, varusmiehet ja työttömät. Alennuksen saaminen edellyttää korttia tai muuta todistusta. Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä.)
Arkinäytökset (ma-to) 8€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 9€
Opiskelijaedut
(Korkeakouluopiskelijat, jatko-opiskelijat, lukiolaiset ja ammattikoululaiset. Alennuksen saaminen edellyttää opiskelijakorttia. Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä.)
Arkinäytökset (ma-to) 8€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 9€
Arkinäytökset (ma-to) TOKYO ry:n jäsenille 7€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat TOKYO ry:n jäsenille 8€
Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä tai erikoisnäytöksiä.
YHTEYSTIEDOT
Puh. 040 1706602 (toiminnassa, kun teatteri on auki)