► Tällä viikolla osaksi ohjelmistoamme liittyy Woody Allenin uutuuselokuva Café Society!
► Kannattaa kaivaa kalenteri esiin jo nyt, sillä Cinemaissí saapuu lokakuun lopulla jälleen Kino Sheryliin. Tänä vuonna Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaalia juhlitaan 19.-23.10.
Näytösajat
Café Society (12)
Woody Allenin ohjaama ja käsikirjoittama romanttinen draamakomedia kuljettaa katsojan 1930-luvun glamouria tihkuvaan Hollywoodiin ja sieltä New Yorkin hienoston yöelämään, joka vilisee niin seurapiirikaunottaria kuin gangstereitakin. Allenin tuotannolle tyypilliseen tapaan elokuvaa tähdittää aimo kavalkadi persoonallisia näyttelijöitä: pääosia tähdittävien Jesse Eisenbergin, Kristen Stewartin ja Steve Carellin ohella mukana ovat muiden muassa Blake Lively, Parker Posey, Corey Stoll, Jeannie Berlin ja Ken Stott.
La 8.10. klo 14.45
To 13.10. klo 17.00
Tyttö nimeltä Varpu (12)
Tyttö nimeltä Varpu kertoo 12-vuotiaasta Varpusta (Linnea Skog), joka on jo kovaa vauhtia matkalla kohti aikuisuutta, ja äidistä (Paula Vesala), joka ei halua kasvaa isoksi. Varpu asuu kahdestaan äitinsä kanssa, eikä ole koskaan tavannut isäänsä. Eräänä iltana Varpu saa tarpeekseen ratsastuskavereistaan ja äidistään. Hän varastaa auton ja ajaa ylös pohjoiseen etsimään isäänsä (Lauri Maijala), josta tietää ainoastaan nimen.
La 8.10. klo 16.45
Ma 10.10. klo 17.30
Snowden (12)
Oscar-palkittu ohjaaja Oliver Stone tarttuu nyt 2000-luvun kenties kiehtovimpaan tositarinaan. Edward Snowden on ristiriitainen hahmo, joka paljastaa Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuspalvelun järkyttävät laittomat valvontatoimet, minkä jälkeen hänestä tulee yksi maailman etsityimmistä miehistä. Näkökulmasta riippumatta tämä eeppinen tarina siitä, miksi Snowden aloitti taistelun totuuden puolesta, keitä hän jätti jälkeensä ja miten hän onnistui hankkeessaan, on yksi vuoden jännittävimmistä elokuvista.
La 8.10. klo 18.45
Fuocoammare – tuli merellä (12)
Dokumentin keskushenkilö on kalastajaperheen poika Samuele, joka asuu saarella, meren keskellä. Hän käy koulua, ampuu ritsalla, leikkii kuten kuka tahansa 12-vuotias. Samuele pysyttelee mieluiten maan kamaralla, vaikka kaikki hänen ympärillään on merta – ja ihmisiä, jotka yrittävät ylittää sen päästäkseen hänen saarelleen. Saari on Lampedusa, Euroopan symbolisin raja, jonka läpi tuhannet pakolaiset ovat pyrkineet 20 vuoden ajan etsiessään vapautta. Fuocoammare on ensimmäinen dokumenttielokuva, joka on palkittu Kultaisella karhulla Berliinin elokuvajuhlien 66-vuotisen historian aikana. Se pokkasi festivaalilla myös ekumeenisen tuomariston palkinnon sekä Amnesty Internationalin elokuvapalkinnon. Tuomariston puheenjohtaja Meryl Streep kutsui lampedusalaisten tekemiä yksinkertaisia tekoja pakolaisten hyväksi ”parhaaksi todisteeksi ihmisluonnon hyvyydestä”.
Su 9.10. klo 14.45
Ke 12.10. klo 19.30
Hymyilevä mies (7)
Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies on tositapahtumien innoittama elokuva nyrkkeilijä Olli Mäestä (Jarkko Lahti), jonka on tarkoitus ottella maailmanmestaruudesta Olympiastadionilla. Tämä uuden elokuvantekijäsukupolven tinkimätön ja humoristinen 16 millimetrin filmille kuvattu mustavalkoinen taidonnäyte sai maailmanensi-iltansa toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla ja voitti siellä arvostetun Un Certain Regard -sarjan pääpalkinnon. Hymyilevä mies on sydämellinen ja leikkisä tarina epäonnistumisen taidosta ja onnen tavoittelemisesta; miehestä joka on pakotettu esittämään roolia joka ei hänelle sovi, ja sen myötä valmis oivaltamaan mistä onni syntyy.
Su 9.10. klo 17.00
Ke 12.10. klo 17.30
Julieta (12)
Pedro Almodóvarin uusi elokuva on draama naisista, rakkaudesta ja särkyneistä sydämistä. Julieta asuu Madridissa tyttärensä Antían kanssa. Molemmat naiset surevat Xoanin, Antían isän ja Julietan aviomiehen, kuolemaa. Toisinaan suru lähentää ihmisiä, joskus se ajaa heidät erilleen. Kun Antía täyttää kahdeksantoista vuotta, hän hylkää äitinsä sanaakaan sanomatta. Julieta etsii häntä kaikkialta, kaikin keinoin. Julietalle selviää ainoastaan se, miten vähän hän tyttärestään tietää.
Ma 10.10. klo 19.30
The Lobster (12)
David (Colin Farrell) on juuri jäänyt vaimonsa jättämäksi. Yhteiskunta on sulkenut hänet eriskummalliseen hotelliin, jossa hänen on löydettävä uusi tosirakkaus 45 päivässä tai muutoin hänet muutetaan valitsemakseen eläimeksi ja vapautetaan metsään. Useiden epäonnisten romanssiyritysten jälkeen David päättää paeta ja päätyy rakkauden kieltäneen kapinajoukon riveihin. Siellä hän tapaa arvoituksellisen naisen (Rachel Weisz), joka yllättäen herättää hänessä vahvoja tunteita…Kreikkalainen Lanthimos nappasi Dogtooth -läpimurtoelokuvallaan Oscar-ehdokkuuden. Lanthimoksen The Lobster sai Cannesin elokuvajuhlien Jury Grand Prix’n.
Ti 11.10. klo 19.30
Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus (S)
Harmaahapsinen Rölli ja nuori Juurakko-tyttö ovat ystävystyneet huomattuaan, että heitä yhdistää samanlainen tausta. He molemmat ovat aikoinaan tippuneet taivaalta pienissä nyyteissä. Rölli putosi vanhan variksen nokasta ja Juurakko tipahti haikaralta. Kumpikaan heistä ei tiedä, mistä he tarkalleen ovat tulleet ja mihin he alun perin olivat matkalla. Yllättäen Rölli ja Juurakko saavat kuulla uskomattoman uutisen: jossain kaukana, vuorten, metsien ja meren toisella puolella, on paikka nimeltään Kaikkien Aikojen Alku. Sieltä haikarat lähtevät aina viemään pieniä vauvoja nyyteissään uusiin koteihinsa. Ystävykset lähtevät matkalle kohti Kaikkien Aikojen Alkua. Unohtumaton seikkailu opettaa, että suuria haaveita ei voi saavuttaa pelkällä uhmalla ja itsepäisyydellä. Elämässä tarvitaan myös ymmärrystä ja oikeudenmukaisuutta.
Su 9.10. klo 13.00
Lemmikkien salainen elämä (Secret Life of Pets) (7)
Oletko koskaan miettinyt, mitä lemmikkisi puuhaa kaiket päivät yksin kotona? Koko perheen animaatioelokuva Lemmikkien salainen elämä kertoo, mitä koirien, kissojen ja muiden karvaturrien maailmassa todella tapahtuu! Itse Ilkimyksen ohjaaja Chris Renaud vie katsojat jälleen hulvattomalle seikkailulle hauskojen eläinhahmojen kanssa. Huom. Alkukuvana esitetään lyhytelokuva ”Kätevät kätyrit”.
La 8.10. klo 13.00
Su 9.10. klo 19.00
NETTISIVUT
Ohjelmisto, lisätietoa ja varaukset: http://kinosheryl.fi
Huom! Lippuja ei enää pysty ostamaan netistä, mutta niitä on yhä mahdollista varata nettisivujen kautta. Lippuja voi varata ja ostaa myös ennakkoon kassalta.
HINNASTO
Normaalihintaiset liput
Arkinäytökset (ti-to) 8€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 10€
Alennusryhmien liput
(Alle 12v. lapset, eläkeläiset, siviilipalvelusmiehet, varusmiehet ja työttömät. Alennuksen saaminen edellyttää korttia tai muuta todistusta. Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä.)
Arkinäytökset (ti-to) 7€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 9€
Opiskelijaedut
(Korkeakouluopiskelijat, jatko-opiskelijat, lukiolaiset ja ammattikoululaiset. Alennuksen saaminen edellyttää opiskelijakorttia. Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä.)
Arkinäytökset (ti-to) 7€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 9€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat TOKYO ry:n jäsenille 8€
Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä tai erikoisnäytöksiä.
YHTEYSTIEDOT
Sijainti ja saapumisohjeet: http://kinosheryl.fi
kino.sheryl@gmail.com
Puh. 040 1706602 (toiminnassa, kun teatteri on auki)
http://kinosheryl.fi
https://www.facebook.com/kinosheryl
https://instagram.com/kinosheryl/