Hesperian sali oli melko kolkko ja matala. Penkit olivat puiset ja kovat. Ovella oli vahtimestari, joka poisti jonosta sellaiset, jotka olivat liian nuoria kiellettyihin leffoihin. Itse yritin sisään isän hattu päässä katsomaan ”Mustan laguunin hirviö” nimistä rainaa, mutta vahtimies otti hatun päästäni ja ilmoitti, että olen liian nuori moiseen hirvitykseen. Edes lipun hintaa ei saanut takaisin. Sinne meni 2,50 markka rahaa. Myöhemmin tämä sama vahti nimeltään Faruk meni töihin elokuvateatteri Aliceen Fredrikintorilla. Tavat eivät muuttuneet – kummallakaan.
Kino Hesperia, foto: elokuvateattereita.blogi
Koska Hesperiassa käytössä oli ainoastaan yksi kone, pidettiin väliaikoja vartin välein, jolloin filmi kelattiin takaisin ja uusi kela asetettiin paikoilleen. Tällöin luki kankaalla Väliaika – Mellantid. Monet menivät tupakalle ulos, mutta jonoa syntyi myös toilettiin, joka oli salin vasemmalla puolella sisällä. Nousua oli muutama porras. Joku pojannulikka oli nävertänyt reiän sen seinään, joten siitä saattoi kurkistella sisään – ties mitä olisi voinut nähdä…
Elokuvien tarjonta noudatteli perinteistä seikkailulinjaa.
Zorro, foto: purkkakortit.net
Kovia juttuja olivat muun muassa vanhat Zorrot, jossa sankari teki miekalla Z-kirjaimen konnan nuttuun. John Wayne esiintyi mieleenpainuvissa melko propagandistissa sotaelokuvissa, jossa hän esiintyi mm. hävittäjälentäjänä. Tuolloin ei kukaan puuttunut siihen, että japanilaisia nimitettiin filmissä vinosilmiksi tai keltanokiksi. Ja liikuttavan usein juuri John Wayne ampui alas eniten japseja.
Tarzan, foto: allposters.fi
Silloin kun Johnny Weismüller oli vielä se ainoa oikea Tarzan, olivat juonet aika raakoja. Muistan, kuinka eräässä elokuvassa rosvot upposivat lentohiekkaan kokonaan – vain hatut jäi pinnalle. Tai mitä sanottaisikaan nykyään siitä, että mustia kantajia putoili vuoren rinnettä kiertävältä polulta tämän tästä surman suuhun.
Kuningas Salomonin aarteessa yhtä tummaa miespoloa lätki villiintynyt norsu kärsällään tantereeseen. Tämä oli yksi harvoista värielokuvista Kino Hesperiassa.
Huimin leffa oli aiemmin mainittu ”Mustan laguunin hirviö”, jossa oli pääosassa suomupukuinen ”mies” räpylöineen. Niljakkaan asun sisällä oli jonkinlainen hengityslaite. Tämä mörkö jahtasi tutkimusmatkailijoita ja myös heidän mukanaan ollutta daamia. Selässä oli jonkinlainen evä ja silmät kuin hauella. Juuri kun hirviö oli nappaamaisillaan pahaa-aavistamattoman neidon veneen partaalta syliinsä, viedäkseen hänet vetiseen kotiinsa emännäksi, hätiin ehti miesystävä, joka ampui kohti pienellä pyssyllä veteen sinkoutuvaa otusta. Osui ja upposi, vaikka seuraavassa kohtauksessa monsteri riehui taas entistä hurjemmin. Viimein se saatiin kiinni ja kuljetettiin todennäköisesti johonkin amerikkalaiseen eläintarhaan. Tämä tehtiin varmaan siksi, että näin saatiin aikaiseksi jatko-osa ”Mustan laguunin hirviön kosto”, jossa olio karkasi häistään. Kolmas osa ”Mustan laguunin hirviön paluu” oli jo melkoinen floppi, eikä pelottanut enää kuin alaikäisiä.
Varsin edistyksellistä oli elokuvatarjonta, jota voidaan sanoa todellisiksi sci-fi kuviksi. Näitä olivat ”Se toisesta maailmasta” ja muutama muu avaruusaiheinen filkka. Kyllä nekin saivat tukan pystyyn nuorelta mieheltä.
Sellainen oli Kino Hesperia. Se pysyi tiukasti valitsemallaan linjalla ja oli paikka, jossa nuo filmit uursivat syviä muistoja nuoreen mieleen.
Kaikki tuo on mennyttä. Nyt katsotaan elokuvia älypuhelimilla, tableteilla tai muilla nykyajan härveleillä. Varmaa on kuitenkin, että tuota menneen ajan tunnelmaa ei näistä laitteista saa. Ei vaikka sammuttaisi valot ja laittaisi äänen kovalle.
Markku Jalonen