Voiks kundilla olla södempää moumenttii, ku tsittaa landella aamulla biolassa. Skitun dörtsi opnattuna, mustafogelin luritus ja sinitinttisulhon kiihkee houkuttelu gimmatinttii, tsiigaan sen valkkaamaa pönttöö.
Sit nää pitkäklabbifogelit, ku ne landaa järven vastarantsun hetteikköön, tsögaan niitten aamusafkaa. Varmalla treenaa väijyy, jos vaikka noi konnat, oiski jo startannu, suuliksen jo lyftattuu, braisaan niitten kutujuitsuja. Ne oiski sit iisii safkaa sieppaa.
Treenatkaa vielä blukkaa snadisti, Tölikän kundin prinsessahetkee. No, nää sinivuokot meidän landepitskulla, salaa joskus sinne jostain förattu, ku ne aina opnaa tän mun kevätfiilarin fääreihin, niin funtsin vielä paiskaa tähän finaaliin, oodin tälle meitsin bulisti fanittamalle blumsterille.
Tää söde hoku, on kliffa, tunteikas minnaus, mun himasta. Mutsi blukkas tän oodin yhestä, jo ajanhampaan skruudaamasta vihkosesta. Meitsin synttärithän ajottuu, näihin aikoihin. Ja ku vielä olin födannu meidän fämilin esikoiseks, niin senki takii, oon jo snadista kundista, ominu tän runon mun ikiomaks. On iisii vieläki minnaa muden smailii, ku se lesas tän, mun synttäriaamuna.
Esikoinen sä äitisi armaan oot.
Sinut tuotu on metsän kartanoon.
Maan vielä kun peittää lumi ja jää,
hymy äidin sun unesta herättää.
Jaakko Koroma
