Tällai keväällä, ku toi skole alko oleen taas varttii vaille kesiksen alkuu, meitsi ja mun monet kafrut pitskulla ja skolessa ihan hinkuna venas, et ne pääsis kesäks landelle. Sit snadisti myöhemmin tää kesiksen vieton autuus landella alkoki jo snadisti feidaan ja Stadissa olo himottaa enemmänki. Oli nastaa skulaa futista ja peffistä Väiskin kentsulla ja nurtsilla. Oli ihan iisii kekkaa muutaki namii ja sit vaikka syöksyy tsimmaan hiet veks Hietsun rantsuun.
Aika hintsusti oli noita kesämökkejä mun kafrujen perheillä, mut monella kundilla ja gimmall noi isovanhemmat silloin vielä budjas landella. Niin sit mullaki.
Mun mummulla oli torppa Turun Halisissa. Ihan nasta mesta tällasen pikkukundin viettää kesikset siellä naapurin tuttujen kundien meggessä. Metskattiin outoja fisuja Halisten koskesta. Tää landejengi kutsuki niitä fisuja koskipiruiks.
Mummu kertoili sit joskus sen elosta siellä sen torpassa kun tää mun vaarikin oli jo aika nuorena delannu ja ennen ku meitsi oli ees födannu. Sillä oli ollu kanoja ja lampaita. Lampaiden määrää mummo oli koittanu räknää joka ilta, mut tarkkaa tukutukujen päälukuu ei ollu helppoo ynnää, ku mummu yleensä vaipu vetään sikeetä, ku se oli laskuissaan päässy vasta viiteen, kuuteen tai kymmeneen.
Naapurissa budjas ikävää jengii. Hulttio äijä ja hienosteleva, jonkinsortin filharmoonikko viuluu vinguttava vaimo. Myös raivotautinen, monirotunen himokkaasti kuolaava hurtta. Kun naapurin äijällä pysty hiffaan jatkuvasti nyyaa villarotsii yllä ja vaimo skulas usein niitten pitskulla tuoretta lampaan viuluu, niin meitsin mummu oli ihka saletti, et nää tuotteet oliski sen hurtan kaappaamista mummun lampaista kudottu ja paloteltu.
Aikansa asiaa funtsittuaan fiksu mummuni, joka oli ollu nuorempana ammatiltaan alaskolen ope ja piti sit myöhemmin alvaaruhandelii Turun Nummenpakalla, fundeeras et asialle on duunattava pikaisesti jotain.
Hän oli jostain saanu vinkkii, et joku pukki oli saanu fudut kaalimaan vartijan hommista föraamisen ja häijyn luonteensaki takii. Mummu sit ihan intona ehdotti, et hänellä ois kylläki duunii tälle hunsvotille. Tää hurja elukka oli jotain harvinaisen häijyy keripukkirotuu.
Sit yks söde ja valoisa suviyö, mummu hiffas fönäristä ku naapurin julma dogi hiiviskeli taas sen lampolassa mummun lampaita vaanien. Salamana tää raivokas uus keripukki iski kimppuun ja hurtalla sen raateluhampaat putoilivat hetkessä sen kuolaavasta julmasta kidasta. Mummu ja sen vanha pelargonia köökin fönarissa kiherteli onnessaan.
Joskus vielä muutaman kerran mummu sai tsiduu surullista näytelmää Suomen Turun suvessa, ku masentunut ja jo elonhalunsakin hukannu, naapurin puudeliksi muuttunut hauva, klesat hampaattomat ikenet hurmetta tihkuen, yritti siepata mummon Ilona-nimistä karitsaa. No, eihän se enää sille mitenkään onnannu, eikä födannu sille ressudogille muuta ku snadisti sääliviä mulkaisuja mummun lammaskatraassa. Oli olo varmalla hyvinki apea.
Tässä fotossa staijaa mun mummu ja vaari ja niitten skidit sekä torppa, joskus 1900-luvun alussa ja muutama palkollinen. Tää mun vaari oli rakennusmestari ja se pyöritti kans myllyä Halisten koskella. Nää myllyt usein pakkas syttyyn ku siellä pidettiin eldistä bulissa uunissa, et toi vilja kuivuis. Kerran mun vaari oli hiffannu, et tän myllyn yövartija oliki koisannu siellä myllyssä. Ei saanu vartija fuduja, mut se joutu dallaan kerran tunnissa vajaat puol kilsaa mummun ja vaarin makkarin fönarin alle ja sit ilmottaan joteski tälleen, et ” Herra Forsblom kello on 2, kaikki hyvin. Jumala suojelkko myllyänne.” Eldas tääki mylly sit joskus kuiteski.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma
