Keskustakirjastolle haetaan kutsumanimeä – Osallistu kilpailuun

 

Keskuskirjastolle nimiehdotuksia Kuva:Helsingin kaupunki / uutiset

Keskuskirjastolle nimiehdotuksia
Kuva:Helsingin kaupunki / uutiset

 

Töölönlahdelle nousevaa uutta kirjastoa on tähän saakka kutsuttu työnimellä ”keskustakirjasto”. Nyt kirjastolle haetaan kutsumanimeä kaikille avoimella nimikilpailulla. Ehdotuksen voi jättää 1.–31. lokakuutakeskustakirjaston verkkosivuilla, jossa voi myös tutustua kilpailun sääntöihin.

Kaikki määräaikaan mennessä jätetyt nimiehdotukset osallistuvat arvontaan, jossa palkintona on elämyspäivä Helsingissä. Elämyspaketti sisältää muun muassa liput merikylpylään ja 4D-elokuvateatteriin, illallisen ja hotelliyön. Palkinto on kahdelle hengelle. Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti marraskuussa.

Parhaan nimiehdotuksen lähettäjä saa kutsun avajaisjuhlaan 

Kaikkien nimiehdotusten joukosta valitaan sopivin ehdotus uuden kirjaston kutsumanimeksi. Valinnan nimestä tekee raati, jonka puheenjohtajana on apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Myös parhaan nimiehdotuksen lähettäjä huomioidaan: hänet kutsutaan seuralaisineen keskustakirjaston avajaisjuhlallisuuksiin, jotka pidetään joulukuussa 2018.

Parhaan ehdotuksen lähettäjään otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti joulukuun alussa.

Kutsumanimi julkistetaan suuressa, kaikille avoimessa uudenvuoden juhlassa Kansalaistorilla 31. joulukuuta.

Lisätietoja:

Keskustakirjasto.fi

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *