Keskustakirjasto valtuuston päätettäväksi

Stadin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina yksimielisesti keskustakirjaston hankesuunnitelman. Kaupunginvaltuuston päätettäväksi suunnitelma tulee 28. tammikuuta. Jos valtuusto hyväksyy hankkeen, rakennustöihin päästään jo tänä vuonna.

Havainnekuva Keskustakirjastosta

Havainnekuva Keskustakirjastosta

Keskustakirjasto on nimetty Suomen itsenäisyyden juhlavuoden merkkihankkeeksi. Valtio on sitoutunut hankkeen rahoittamiseen 30 miljoonan euron osuudella. Kirjaston kokonaishinta on 98 miljoonaa euroa.

Hankesuunnitelmassa esitellään muun muassa keskustakirjaston rakentamisaikataulu, rakennuksen laajuus, kustannukset ja tavoiteltu laatutaso.

Keskustakirjastosta suunnitellaan kansalaistilaa, joka olisi digitaalisen tiedon ja monipuolisen tekemisen keskus. Palvelujen ja toimintojen suunnittelua jatketaan yhdessä stadilaisten kanssa.

Kategoria(t): Arkisto Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *