Niin ku aikasemmin jo oon skrivannu, niin mutsi roudas meitsin Lapparin kansikseen, keväällä 1950. Siitä sit starttas syksyllä meitsin skolehistis. Lapparissahan pari ekaa luokkaa staijattiin tän skolen pitskun napaluokkalaisten puolella. Sit siirryttiin skolepitskun eteläpuolen luokkiin. Sit nää fiksuummat oppilaat, plus meitsi, neljänneltä, treenas ponkasta opariin.
Mun luokalla, ekasta lähtien, staijas ton Suomen Kansanpuolueen ministerin, Esa Kaitilan kundi, Pena. Tää Pena budjas Freesengartsalla ja siitä sit tuli joteski mun paras frendi skolessa.
Mä oon nyt usein funtsinu mun mutsii, ku se hokas, et toi dörtsiklogu skulas ja sit ku se öpanas dörtsin, niin rabassa stondas tää, tuttu feissi, valtsikkafyrkkaministeri Kaitila. Mutsi kyl myöhemmin kaveeras, et sen hertta skulas pari kertaa tyhjää, ku se hiffas tän ministerin.
No, tää mun frendi Pena, oli sit pamlannu himassa jo aiemmin, sen mutsille ja faijalle, et kaappaattekste meggeen yhen Koroman Jaskan, ku tuutte takas landelle. Näitten landemesta oli yks ihan snadi saari Päijänteellä, Sysmän Suopellossa.
Tää valtsikkakundi, esitti sit mutsille tän idiksen, jonka meitsi ja Pena oltiin bykattu. Mude sit vaan pyysi tän ministerin ineen, meidän snadiin himaan ja ihan äimänä kysy, et koska tää diili oli niinku sit duunattu. No, mä ku olin unohtanu kaveeraa siitä mudelle.
Sit vaan yks aamu, tän Penan mutsi ja faija plokkas mut meggeen ja sit niitten Kuplan keula kohti niitten landee. No, Heinolassa tää mutsi, joka zombas, suhas yhen korokkeen yli, sattu skoudet sen hiffaan. Blidiga skrivattiin, vaik buli valtsikkakundi tsittaski etubritsillä.
Se oli kliffa kesis, tsimmattiin, otettiin suulista, metskattiin ja joka aamu tsörattiin takatuupparibotskilla, yhteen landemestaan, slumppaan mölkkista ja lämmintä bredaa. Ainaski kolme stoppii, keskellä Pikku Tehii, ku tartti skrabaa noi masinan kynttilät.
Niin, ja sit, ekaa kertsii, saatiin tsiigaa, ku toi käki oli stikannu munan, yhen käenpiian pesään, niitten bastun ylähirrelle, ja sit ku tää poikanen, starttas synffisti tönii, nää tän emon omat babyt veke.
Jaakko Koroma
