Kaupunginorkesterin joulukuun ohjelmassa korostuu musiikin yhteen tuova voima

Susanna_Malkki

Helsingin kaupunginorkesterin poikkeuksellinen syyskausi huipentuu joulukuussa Beethovenin 250-vuotissyntymäpäivän juhlintaan yhdessä monen muun toimijan kanssa. Orkesterin syyskauden perinteisessä päätöskonsertissa 18. joulukuuta kuullaan Beethovenin yhdeksäs sinfonia, jonka johtaa ylikapellimestari Susanna Mälkki. Konsertti nähdään suorana HKO Screen -lähetyksenä orkesterin verkkosivuilla ja mobiilisovelluksessa.

Yhdeksännen sinfonian ohella helsinkiläisyleisön on mahdollista juhlapäivän ympärillä kuulla myös säveltäjän soolo- ja kamarimusiikkituotantoa, kun kauden päätösviikolla useat vapaan kentän muusikot järjestävät Beethoven-juhlavuoden päätöskonserttinsa: pianisti Paavali Jumppanen soittaa Ritarihuoneella Beethovenin kolme viimeistä pianosonaattia ja Kamus-kvartetin Beethoven Effect -projekti päättyy Musiikkitalon konsertteihin.

Kino Reginassa nähdään Beethoven-aiheinen elokuva Ikuinen rakkaus, ja yhdeksännen sinfonian jälkeen HKO:n Kohtaamisia-klubilla Bergå Folk Project kääntää Beethovenin kansanmusiikista ammentaneet melodiat uudestaan perinnemusiikiksi.

Suomalaisen musiikin päivänä, tiistaina 8. joulukuuta Musiikkitalon eri saleissa kuultava konserttisarja antaa mahdollisuuden tutustua niin kamarimusiikkiin kuin ison orkesterin sointiin. Juhlapäivän konsertit ovat lyhyitä, noin 45 minuutin mittaisia tunnelmapaloja, joista voi koota itselleen mieleisen kokonaisuuden.

Joulukuu käynnistyy lapsille suunnatun verkkokonsertin julkaisulla, kun jo perinteeksi muodostunut Tokaluokkalaisten taideretki järjestetään tällä kertaa etänä. Kaikki helsinkiläiset tokaluokkalaiset opettajineen pääsevät nauttimaan Kuiskaajan aaria -konsertista omissa luokissaan 1. joulukuuta alkaen. Konsertti taltioidaan Musiikkitalossa marraskuun lopussa.

Helsingin kaupunginorkesterin joulukuun ohjelma:

ti 1.12. Kuiskaajan aaria

HKO Screen -verkkokonsertti koko perheelle
maksuton

Janne Nisonen, kapellimestari
Tero Pajunen, kuiskaaja
Aili Järvelä, korvamatologi
Kansanmusiikkiensemble Labretto: Esko Grundström, Senni Valtonen ja Elisa Seppänen
Musiikkikasvatuksen aineryhmän musiikkiliikkujat – Korvamadot: Veera Isotalo, Hanna Mustaniemi, Josefiina Paasonen, Liisa Anastasiadis, Saarni Mäntynen, Suvi
Tolvanen, Matleena Kohonen
Jukka Nylund, ohjaus

**

ti 8.12. Suomalaisen musiikin päivä

liput 5 €/konsertti, iltaklubille vapaa pääsy

Juuret / klo 17.00 Konserttisali

Laura Netzel: Sonaatti sellolle ja pianolle
Edith Sohlström: Elegia
Helvi Leiviskä: Pianokvartetto

Jan Söderblom, viulu
Lotta Poijärvi, alttoviulu
Senja Rummukainen, sello
Valeria Resjan, piano
Erkki Suomalainen, ohjelmasuunnittelu

Veteen pudonnut kuu / klo 18.00 Paavo-sali

Kulttuurikomppania Eloa
Iris Candelaria, laulu
Taavi Oramo, laulu
Livia Schweizer, huilu
Joasia Cieslak, sello
Matleena Nyman, piano
Turkka Inkilä, elektroniikka
Heta Aho, taiteellinen suunnittelu ja visualisointi
Valtteri Mustalahti, valosuunnittelu ja visualisointi
Daniel Rieder, visualisointi

Jatkumo / klo 19.00 Konserttisali

Tarmo Peltokoski, kapellimestari, piano
Ossi Tanner, piano
Anton Mejias, piano
Tami Pohjola, viulu
Kasmir Uusitupa, viulu

Outi Tarkiainen: Joye
W.A. Mozart: Konsertto kolmelle pianolle ja orkesterille
Andrea Tarrodi: ”Acanthes” konsertto 2 viululle ja jousille

Tämä(kö) tästä vielä puuttuu? / klo 20.30 Alalämpiö
vapaa pääsy

Punavuoren Kamarimusiikki & HKO:n muusikot

Antti Tikkanen, viulu
Minna Pensola, viulu
Minna Tervamäki, tanssi & koreografia
Minna-Leena Lahti, sopraano
Taavi Oramo, tenori
Mikko Perkola, laulu, lausunta, sävellys, improvisointi, viola da gamba
Helsingin kaupunginorkesterin muusikoita

**

Beethoven 250 / pe 18.12.

klo 19.00 Konserttisali (+ HKO Screen -verkkolähetys)
liput: 8-41, sis. käsittelykulut

Susanna Mälkki, kapellimestari
Miina-Liisa Värelä, sopraano
Virpi Räisänen, mezzosopraano
Félix Loïc, tenori
Tommi Hakala, basso
Musiikkitalon kuoro

Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 9

Kohtaamisia-klubi / pe 18.12.

Bergå Folk Project: Ludwig
klo 21 Päälämpiö, vapaa pääsy

Esko Grundström, kontrabasso, harmonikka, kantele
Aili Järvelä, laulu, viulu, harmoni
Topi Korhonen, kitara, mandoliini, trumpetti
Iida Savolainen, alttoviulu, jouhikko, laulu

Lisää aiheesta:

Helsingin kaupunginorkesteri

Kuva: Sakari Viika, HKO

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *