– Go Go Tanssiryhmä Kuumat Putket valloittaa Zodiakin näyttämön
Lempeä, viettelevä, tuhoava. Ankara, arvaamaton ja armollinen. Jumalattarella ja hänen edustamallaan energialla on monta ulottuvuutta.
Kaiken tämän tuo joulukuussa Zodiakin näyttämölle Go Go Tanssiryhmä Kuumat Putket. 11-henkisen naisryhmän teos Divine – New age -musikaali saa ensi-iltansa Kaapelitehtaalla tiistaina 1. joulukuuta.
Kuuma Putket on yhdentoista nykytanssin ammattilaisen löyhä yhteenliittymä. Ryhmä sai alkunsa eräänä baari-iltana tanssilattialla. Itseään ”wannabe-gogo-tanssiryhmäksi” tituleeraava varhaiskeski-ikäinen taiteilijajoukko tarttuu naiseuteen ja naisellisuuteen virkistävällä ja rohkealla nykytaideasenteella.
Maija Mustosen ja Laura Pietiläisen ohjauksessa syntyvä Divine flirttailee tosissaan erilaisten tunnistettavien kulttuuristen ilmiöiden kanssa. Muun muassa tanssin, musikaalien ja new agen maailmoista nousevat teot muuntuvat näyttämöllä kiehtovan viistoiksi, jopa psykedeelisiksi näyksi.
Esityksessä ei häpeillä, pelätä eikä kaunistella naisen kehoa. Esiintyjäjoukko vetää katsojat määrätietoisesti ja anteeksipyytelemättä kohtauksesta toiseen. Katsojan ainoaksi mahdollisuudeksi jää antautua näiden jumalattarien edessä ja lähteä mukaan oudolle matkalle.
Divinessa lavalla nähdään ainakin Anna Maria Häkkinen, Heli Meklin, Maija Mustonen, Noora Nenonen, Laura Pietiläinen, Linda Priha, Anni Rissanen ja Aino Voutilainen. Esityksen universumin luomiseen osallistuvat myös pukusuunnittelija ja lavastaja Laura Haapakangas, äänisuunnittelija Viljami Lehtonen ja valosuunnittelija Kristian Palmu.
Kuumien Putkien ensimmäinen näyttämöteos drag show JUST Queens (2013) sai täydet katsomot sekä sosiaalisen median kuohumaan. Ryhmän Facebook-sivu löytyy täältä.
Kantaesitys:
GO GO TANSSIRYHMÄ KUUMAT PUTKET: DIVINE – NEW AGE -MUSIKAALI
Tanssiryhmä: Elina Hauta-aho, Satu Herrala, Anna Maria Häkkinen, Heli Meklin, Maija Mustonen, Noora Nenonen, Laura Pietiläinen, Linda Priha, Anni Rissanen, Paula Tuovinen, Aino Voutilainen
Konsepti ja ohjaus: Maija Mustonen & Laura Pietiläinen
Valosuunnittelu: Kristian Palmu
Äänisuunnittelu: Viljami Lehtonen
Puku- ja lavastussuunnittelu: Laura Haapakangas
Ompelija: Anni Konttinen
Ompelijaharjoittelija: Anu Kojo
Tuottaja: Riikka Thitz
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Go Go Tanssiryhmä Kuumat Putket
Residenssituki: Ehkä-tuotanto/Kutomo (Turku), Sõltumatu Tantsu Lava / STL (Tallinna)
Sponsori: Taperoll
Yhteistyössä: Foiltek
Ensi-ilta: ti 1.12. klo 19.00, Zodiak Stage (V-aula, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki)
Muut esitykset: to 3.12. 19.00 | pe 4.12. klo 19.00 | la 5.12. klo 19.00 | ti 8.12. klo 19.00 | ke 9.12. klo 19.00 | pe 11.12. klo 19.00 | la 12.12. klo 19.00 | su 13.12. 15.00 | ti 15.12. klo 19.00 | ke 16.12. klo 19.00 |
Taiteilijatapaaminen pe 11.11. esityksen jälkeen. Kyseinen esitys myös kuvailutulkataan.
Liput: 23/15 €. Lippuja ennakkoon Tiketistä.

