JOULUMUISTOJA
Vietettiin aattoa mummin mökillä. Olin kuusivuotias. Helikopteri lensi mökin yli. Kiireinen pukki oli heittänyt lahjasäkin talon taakse!
KYTTÄYS
Pukki oli tulossa. Minut, 5, pantiin vielä ulos leikkimään. Jäin kyttäämään hissin ja kotioven väliin. Menin takaisin kotiin ja kas kummaa: pukki olikin käynyt: tullut ja mennyt ikkunasta!
TIMON KENGÄT
”Ei ollu oikea joulupukki. Timo oli taas pukkina, sanoi Jyri-poikani, 5, joka uskoi vielä. Mistä tiedät, että pukki oli kummisetä? ”Timon kengistä kuten viime joulunakin”.
PARAS JOULULAHJA
Ihailin, 9, kaksiteräistä pientä puukkoa 1. linjan kaupan ikkunassa pappani kanssa ennen Joulua. Aattona aloin avata valtavaa pakettia. Aina vaan paperia ja paperia kerroksittan. Hermostuin jo, mutta Pappa yllytti avaamaan loppuun. Sieltä pohjalta löytyi pikkupuukko. Rakkain joululahja ikinä!
KUUSI OMENAA
Sovimme kavereiden kanssa, että menemme pihalle kun pukki oli käynyt, vertailemaan lahjoja. Minä, 6, sai 6 punaista omenaa. En muuta (isä oli työtön). Menin itku kurkussa pihalle ihastelemaan toisten saamia autoja jne…
LAHJA LENSI PIHALLE
Ostin, 12, isälle Halazonsuusuihkeen, koska isän suu tuoksui usein pahalta. Isä suuttui ja heitti lahjansa parvekkelta alas.
KALLIS KUUSI
Myin,24, joulukuusia Pohjois-Haagassa parina jouluna. Ostin aattona kuuset isännältä, joka jatkoi kännäämistä. Äiti ja kaksi pikkutyttöä tuli ja ihasteli upeinta kuusta. Sanoin siksi tosi kovan hinnan. Isä tuli paikalle ja sanoi, että ei osteta, aivan liian kallis. Lapset alkoivat parkua. Hetken kuluttua isä kaivoi seteleitä lompastaan.
RIKKINÄINEN KELLO
Lahjoja säilytettiin eteisen yläkaapissa. Avasimme etukäteen isoveljien kanssa jokaisen käärön. Vanhin veli sai rannekellon, jota käytti jo viikon verran ennen aattona. Kellon hihna meni rikki. Veljellä oli aattona isälle ja äidille selittämistä kun paketista löytyi valmiiksi rikkoutunut kello.
PUKKI VEI VAIMON
Olin lukiolaisena Fredalla sijainneessa radiotalossa ottamassa aattoiltana vastaan puhelimessa yksinäisten ihmisten tunnelmia. Mielenkiintoisimmat puhelut menivät eetteriin. Mies soitti itku kurkussa. MInä lepyttelin ja kysyin mitä on tapahtunut. ”Alkuilta meni mukavasti, tosin aikuiset ottivat alkoholia. Pukki, hiprakassa, tuli ja jakoi lahjat. Jäi juomien ääreen. Sitten vaimo istahti pukin syliin ja ne lähtivät yhdessä ulos jatkamaan. Pukki vei vaimoni, hän itkeskeli. Muistaakseni häntä ei päästetty suoraan ohjelmaan, koska oli niin humalassa.
(MUISTELKAA TEKIN).
Facebook -skrivaus Jari Pekkanen
