Tuupattiin bilika parkkiin eilen, ekana Joulupäivänä. Dallattiin Krematorion ohi. Tän Hietsun Grillin kuolinklogujen saundi, on mulle tuttu jo skloddivuosista. Samoin tuhka, jota tän kappelin piiput stikkas aikanaan taivaalle, ku kropat brennattiin uurnakondikseen. Varsinki talvella sen hiffas, ku toi snöge oli vielä freessin valkosta.
Parin vekan kuluttuu, duunataan vikat goodbait Pesosen Jorkalle, tässä kappelissa. Jorkka oli yks meidän jengin värikkäimpii kundeja. Sori vaan, et tänki kundin elonroihu, sit vaan starttas vuosien mittaan hiipuun. Treenas kuiteski, kondiksensa mukaan, osallistuu jengin vuositreffeille, Risuhokkiin tai Mantskun toiselle puolelle, White Ladyyn.
Tää mun ja vaiffin hautsigaredun tarkotus oli roudaa liekkii, meitsin tädin ja sedän haudalle, Uurnalehtoon. Tää hela tienoo oli taas, niinku aina, yhtä liekkiskönee. Oli joteski epätodellinen satufiilis. Onks jengi muuten, koskaan hiffannu yhtä hämyy juitsuu, ku on vieraillu täällä Uurnalehdossa. Tää meidän Lutheritsyrkan hautausmaan puolella, nää kynttilät ja lyhdyt lyysaa iloo ja skäfää lohtuu, tähän galsaan ja mörkkiin iltaan. Kun taas tän hautsikan alapuolella staijaava, Juutalaisten tuonela on ”haudan hiljanen”, valoton ja snadisti pelottavan luotaantyöntävä mesta.
Tää fiilis tietysti födaa siitä, ku tää yks stebuaita, jakaa niin styrkasti, nää kaks rauhanlehtoo. Tää oli eka kerta, ku hiffasin tän ja aloin funtsii tätä ihme juitsuu.
Jaakko Koroma