Helsingin seudun liikenne HSL sai viime kevään asiakastyytyväisyyskyselyssä kaikkien aikojen parhaan tuloksen. Yli 90 prosenttia matkustajista antoi joukkoliikenteelle arvosanan 4 tai 5 asteikolla 1–5. Tyytyväisten osuus on hieman kasvanut vuoden takaisesta, jo ennestään korkeasta lukemasta. Metromatkustajat ovat edelleen tyytyväisimpiä joukkoliikenteen käyttäjiä.
Häiriötiedotukseen toivotaan tarkkuutta
Tänä keväänä yli 90 prosenttia matkustajista oli tyytyväisiä lähijunahenkilökunnan neuvontakykyyn, mutta vain alle puolet lähijunien matkustajista piti hyvänä tiedotusta häiriötilanteissa. Hankalaksi koettiin etenkin laiturilla ja junassa annettujen tietojen poikkeaminen toisistaan sekä viivästynyt tiedotus laituri- ja asemanäytöillä.
Joukkoliikenne tarjoaa vastinetta rahalle
Noin 94 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että joukkoliikenne antaa vastinetta rahalle. Matkustajista lähes 99 prosenttia myös suosittelisi joukkoliikenteen käyttöä muille.
HSL mittaa matkustajien tyytyväisyyttä joukkoliikennepalveluihin ympärivuotisella kyselytutkimuksella kaikissa joukkoliikennevälineissä. Keväällä 2015 tutkimukseen osallistui yli 27 000 matkustajaa.
