Ison Roobertinkadun peruskorjaus alkaa helmi-maaliskuussa

Ison Roobertinkadun peruskorjaus alkaa helmi-maaliskuussa
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

 

Punavuoressa sijaitsevan Ison Roobertinkadun kävelykatuosuuden peruskorjaus alkaa helmi-maaliskuussa 2017 säiden salliessa. Kävelykatuosuus on Fredrikinkadun ja Yrjönkadun välillä. Töissä keskitytään kadunalaisen kunnallistekniikan uusimiseen sekä massanvaihtoihin, kiveysten tekoon, kalustamiseen sekä varustamiseen. Peruskorjaus valmistuu syyskuussa 2017.

Tavoitteena on saneerata kävelykatu viihtyisäksi ja toimivaksi kauppakaduksi. Kaupunkikuvallisesti tavoitellaan laadukasta sekä paikan historiaa ja Helsingin kaupungin julkisten ulkotilojen tunnuspiirteitä kunnioittavaa lopputulosta.

Peruskorjaushanke on myös pilottikohteena investointien ilmastovaikutuksia arvioivassa hankkeessa ja Ilmastokatu-hankkeessa.
Peruskorjaus tehdään lautakunnan hyväksymän katusuunnitelman mukaisesti. Suunnitelmaan voi tutustua osoitteessa www.hkr.hel.fi/tyokohteet.
Lisätietoja rakentamisesta ja suunnitelmasta:
rakennusvirasto, HKR-Rakennuttaja, Kenny Fahlström, puh. 09 310 39937, kenny.fahlstrom@hel.fi.

rakennusvirasto, Katu- ja puisto-osasto, Tomas Palmgren, p. 09 310 38586, tomas.palmgren@hel.fi.

Urakoitsija
VRJ- Eteläsuomi Oy, Jaana Pörrö, p. +358 45 612 8520, jaana.porro@vrj.fi.

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *