Iloinen pankkirosvo on kuollut

Matti Volvo Markkanen

Matti Volvo Markkanen

Volvo Markkanen, iloinen pankkirosvo ja suuri persoonallisuus kuoli Helsingissä 2.3.2016.

Sodan jälkeisen ajan tyhjiössä kehittyneen ja kasvaneen Matti Markkasen elämä etenee vääjäämättömästi
kohti rikollista uraa sivullisuuden ja erillisyyden kautta. Hän ei etsi totuutta ja elämää, mutta hän on omalle totuudelleen ja elämälleen uskollinen. Yhteiskunnan ja oman itsensä tarkkailijana Matti Markkasesta alkaa muotoutua rikollinen, pankkirosvo, jonka tekojen motiivit ja seuraukset jäävät niin hänelle itselleen kuin aikakauden ihmisille arvoituksiksi.

60-luvun puoliväli Tanskassa, Kööpenhaminassa: Matti Markkanen on viettänyt aikaansa sekä työskennellyt
Tanskassa jo useita vuosia ja puhuu siksi sujuvaa Tanskan kieltä.

Tanskalaisen isän ja nuoren pojan tekemä epäonnistunut pankkiryöstö puhututtaa Tanskan lehdistöä.
Viranomaiset, poliisi ja paikallinen media suitsuttavat, että Tanska on maa, missä ei yksinkertaisesti voi ryöstää pankkia. Matti Markkanen vitsailee työtovereilleen, että kyllä hän pystyy aina yhden pankin
ryöstämään, ”etenkin näillä palkoilla”, vaikka rahan saanti sinänsä ei tunnukaan olevan mahdollisen
ryöstösuunnitelman ainoa motiivi.

Paikka Finnairin checking-virkailijana Kööpenhaminan lentokentällä on vaihteleva, mutta pienipalkkainen ja ajan mittaan uusia haasteita antamaton. Mukavat työtoverit ja poikamieselämä, pienet rakkausseikkailut pitävät Matti Markkasen kuitenkin ”tiellä” vaikka välillä elämänvalinnat sivuavat tuttavien kautta myös rikollista alamaailmaa!

Markkanen tuli tunnetuksi 60-luvulla ryöstettyään Tanskassa neljä pankkia Volvo-autolla. Kerran myös
polkupyörällä. Kiinni jäätyään, lähes 2 vuotta pakoiltuaan, hänet tuomittiin Tanskan rikoshistorian
suurimasta rikosmäärästä, sillä hän oli syyllistynyt ryöstöjen lisäksi mm salakuljetukseen. Markkanen
toimitettiin Suomeen 1969 kärsimään vankeusrangaistustaan.

Matti Markkanen opiskeli niin vankilassa kuin etäopiskeluna lukiossa ja suoritti 1971 ylioppilastutkinnon ensimmäisenä suomalaisena vankilassa. Tulos 5 laudaturia oli kohtuullinen suoritus 1,5 vuoden opinnoista. Lisäksi Volvo puhui 7 kieltä sujuvasti, joita hän opiskeli ”matkoillaan” ja vankila-aikoinaan.

70-luvun alussa Markkanen armahdettiin, mutta jo parin vuoden päästä seurasi uusi rikoskierre,
vangitseminen ja lähi vuosina useita näyttäviä vankilapakoja. Elämä eteni jännittävänä kohti Kakolan
kaksoisvahvistettua selliä.

Markkanen vapautui vuonna 1988, jolloin hän työskenteli Taavi Kassilan Petos-elokuvassa avustajana ja
rikosneuvonantajana. Sen jälkeen hän esiintyi televisio-ohjelmissa ja kirjoitti mm. Hymy-lehteen
artikkeleita.

Suurena, ihmisystävänä, lasten, naisten, elämän ja eläinten suojelijana tunnettu iloinen pankkirosvo vietti eläkevuosiaan niin Espanjassa kuin Itäkeskuksessa.

”Absurdi vapaus, joka on vapautta vain omalle sivullisuudelleen…” (Albert Camus)

Jukka-Pekka Wuorikoski

kirjailija, Volvon ystävä

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *