Ihan dorga Joulusatu vuodelta 2016.

Ollaan Ågelin friidun kera joskus funtsittu, et mitä jos staijattaiski joulu tällä kertaa landella. Ainaski ennen ku meistä jompikumpi skolaa jengistä veks. Mut nää fitin realiteetit on sit aina kuiteski skotannu alas, tän söden idiksen. Snadisti sikski, ku meitsi on näitä tosielämän antisankareita ja mokaajia.

Funtsin usein, et sit ekaks landella aattona skruudattais riisipuurot aamuhämärissä, ku noi kynttilät födais tota iloo ja rauhaa hämärään tupaan. No, varmalla toi puuroki brennais kuiteski botneen, ku unohtais tän hemmetin raamatullisen rauhan keskellä sitä välillä vatkaa.

Duunattais sit ku tää karmee puurokatastrooffi oiski förpii, landemestasta reduu Prinkkalan talon pitskulle Åbuun lysnaan livenä toi joulurauhan julistus. No, sit ennen Saloo joduttais kuiteski duuna uukäännös takas mökille ku vaiffi starttais studaan, et jäiks noi kynttilät eldaan ku meitsi snadi hatutus päällä tuuppi vaiffii, et hariappii nuttu niskaan ja menoks.

Sit sieltä tän Åbun vanhan tortsan ja tän joulumieltä bulisti skruudaavan parin timman värjöttelyn jälkeen, ku toi joulurauhaki ois taas julistettu ja luonto oliski stikkannu galsaa tihkuu koko tän spektaakkelin ajan, niin klabbit koomassa ku olis varmallaki vahingossa bludannu johki helvetin skrubuun, sit vihdoin päästäiski skujaan takas mökille.

Jouluaamu ku sit valkenis, sori ei ehkä valkeniskaan koko päivänä mut silti, ku treenaisin tihruu mökkifönarista pitskulle niin snadisti varmalla pettyis, ku ei pitsku ollukkaan kietoutunu valkovaippaan, eikä hepo virma venannu, et se kulkusten helkättäissä, liinaharja hulmuten kiidättäis meidät Suomusjärven upeeseen puutsyrkkaan lysnaan joulupäivän aikasta aamun epistolaa.

Varmalla jenggiki nyt snaijaa mitä nää fitit reaaliteetit jotka tuhoiski tän landejoulun vieton voiski olla. Et ihan nastaa sittenki finaalissa, onki staijaa meidän friidun himajengin kera niitten himassa tää joulufesti. Sikski, ku nää lapsenlapaset vielä ihan intona jaksaa venaa hautsikkakäyntii Honkikselle ja Malmille stendaan kynttilät, ku on kinkut ja lodjut skruudattu ja lahjat öpnattu.

Ei oo sangen korkeat nietokset. Prinkkalan höse. Ei riennetty kulkuset helkättäissä Suomusjärven tsyrkkaan ekan joulupäivän aamuna. Sit vielä finaalissa, tää snadisti hämillään funtsiva poro meidän landepitskulla. Kyseli tää Petteri, ”ette oo sattunu hiffaan yhtä irronnutta lahjapulkkaa ja vanhaa kiroilevaa, snadisti brenkulle döfaavaa punanuttusta jäbää?”

Teksti ja kuva: Jaaakko Koroma