Elettiin jotain 60-luvun finaalin raikasta kevättä. Jäät oli just häippässy Kustavin rantsuista. Duunattiin joka keväistä fisureduu sinne saaristoon, Hjalten landemestaan.
Tää Hjalttehan oli flytannu Åbusta Stadiin ja duuniin Usariin konelatojaks muutama vuos aiemmin. Minnaan, et kundien kera aluks snadisti vieroksuttiin sen murretta ja diivaa otetta sen eloon. Tää kundi joskus väänsi flöittii, et niitten suvun vaakuna staijais Åbun linnan ritarisalissa ja niitten suvun tunnuslause oli ”Armoton ahneus, kovanki onnen voittaa”.
No, ekana iltana laskettiin verkot jonkkaan Strömin karikolle. Aamulla, muutaman tsufekupillisen ja grabbispilsun jälkeen, lähettiin lyftaan nää pyydykset skönestä veks. Noi vesifogelit oli just silloin flyttaamassa sinne saaristoon. Muutaman jeddan ja abboran kera saaliiks tuli kans yks fogeliressu, ku se oli suklaillu siellä ja jääny sit poseen yhteen verkkoon.
Suhattiin Hjalten Vatori niitten rantsuun ja startattiin selvittään verkkoja. Samalla hokasin, ku joku fiskaribotski kurvas niemen takaa kohti Hjalten rantsuu. Tää ammattifisustaja oli joteski tuttu kundi tälle mun kolleegalle. Snadisti sit pamlattiin siinä kaikkee skeidaa. Sit tarjottiin tätä hukkunutta fogelii ihan poskoij tälle nuorelle, yllättävän snadikasvuselle kundille. Skäfä ylläri, mut kundi kiitti ja vilautti smailii, et mutsi diggaa kyl hyvää haahkapaistii.
Tän kundin faija oli jo ammoin delannu. Kundi kaveeras, et myrsky-yönä faija hukkui, skönen mustiin laineisiin ja tuonen käki jossain kukkui jäi mude kyyneliin. Sit Hjalte, meitsi ja tää juniori kletrattiin rantsukaltsii ylös Hjalten mökkiin, öpnattiin konkkaflinda, keitettiin tsufet ja kliffa fiilari levis tähän matalaan majaan. Tultiin vienoon jurriin ja startattiin öpnaan sielujemme skopeja.
Hjalten mökillä joskus kauan sitten. Hjaltella keltanen saderotsi.
Tää kundi sit puolspiidaten kaveeras sen ypöö eloo sen mutsin kera niitten snadissa saaressa. Ja sit tää yksinäisyys oli vähitellen födannu tota brenkkuongelmaa sille. Sit sen spirittiki tuli vitun klesaks. Se roudattiin vuodeks hourulaan vetään lepoo ja katkaseen ton sen fitin brenkkuputken.
Nää meidän suppeet bakkanaalit sluuttas sit joskus aamuyöstä ku tää kundi yhtäkkii muistiki, et tarttee varmalla suunnistaa himaan ettei mutsi ala jo liikaa snärkkään kundinsa perään.
Tuettiin kundi kaijalle ja jelpittiin se tsittaan sen botskiin. Kundi nykäs Vikströmin putputtaan ja tää kundi ja tän stoorin uhri, tää haahkaressukka, häippäs Kustavin upeiden kaltsiluotojen sekaan.
Sit aamulla kahestaan ku muisteltiin tätä kundii ja sen lyhkästä, jotain 160 senttistä vartta, niin Hjaltte vaan totes, ”Jos kundi on kitunu parissaki katkasuhoidossa, niin onks sit enää ihme toi sen hemmon snadi pituus”.
Hjaltella lippis.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma