Yks kesisaamu 70 kiloo rautaa stongassa, ei oikein staijannu meitsin handuisssa. Sit yks kundi hiffas sen ja ryysi jelppiin. Yleensä tällanen lasti oli mulle ku peippörii.
Sit alettiin pamlaan, tän kafrun kera. Vikisin, et toi skole ei oo mulle hunajaa ja et oon snadisti funtsinut sluuttaa ton oparin. Tää kundi vaan totes, et Usarista vois tsögaa oppipojan mestaa.
Sit vaan Lönskalle treffaan yhtä fakuu, nimmari papruun ja maanantaina duuniin. En jänänny pamlaa mudelle tästä juitsusta, ennen ku skole, sit ois startannu. Sit, mut opin jälkeen, kruunattiin konelatojaks. Pariykytä vuotta myöhemmin fakuks. Ei siks, et kukaan ois mussa hiffannu mitään pomotalentii. Vaan siks, ku pomot hinku saada tällasen, yhen fitin luottamusmiehen, veks riehumasta.
Mulla ja monella meitsin ikäfrendillä, tää nyyspeippöri on bulisti kliffempi, ku se staijais handuissa. Siks ku meitsin duunilaiffin finaalissa, alko noi kehityksen takalyysit, tsöraan aina vaan kovempaa faarttii haneen, ja meitsi treenas luudaa perässä. Sillai sit, nää nettiaviisit, alko oleen painajaisii meitsin softalle.
Jaakko Koroma