Viime aikoina on puhuttu julkisuudessa vanhusten hoidosta kun yksi yksityinen firma jäi kiinni ”housut kintuissa” siitä mikä olikin odotettavissa kun julkinen sektori yrittää säästää yksityistämällä hoivapalvelut. Miten ihmeessä on voitu ajatella että yritys, jonka täytyy tuottaa myös voittoa, voisi hoitaa vanhukset halvemmalla ja vähintään yhtä hyvin kuin julkinen sektori?
Omaiset ja hoitajat ovat tienneet jo pitkään että vanhusten hoito on retuperällä. Virheistä ja laiminlyönneistä on tehty valituksia ja ilmoituksia Aluehallintovirastolle joka on tehnyt tarkastuskäyntejä sopien niistä etukäteen. Mikä yritys ei kiillota toimintaansa näyttämään juuri sopimusten mukaiselta tuollaisen sovitun tarkastuskäynnin yhteydessä? Tilanne on ollut tiedossa ainakin yli kymmenen vuotta. Koko tämän ajan vanhukset ovat saaneet kärsiä: äidit, isoäidit, isät, isoisät. Henkilöt jotka ovat rakentaneet tämä hyvinvointiyhteiskuntamme. Mutta silloin kun valta annetaan rahalle, ei inhimillisyyttä tunneta.
Aluehallintovirasto on tehnyt useita huomautuksia. Tässä taulukko Iltalehden sivuilta:
Koko jutun löydät täältä
Näissä yksityisissä hoivakodeissa on vallalla pelon ilmapiiri. Työntekijät joutuvat työsuhteen alkaessa allekirjoittamaan vaitiolosopimuksen. Jos epäkohdista uskaltaa huomauttaa, leimataan hankalaksi työntekijäksi. Työtä tehdään kiireellä, ihmisistä tulee vain numeroita ja suoritteita. Hoitajilla on tarve tehdä työnsä hyvin muttei siihen ole aikaa. Vanhusten inhimillisistä tarpeista ei ole enää aikaa huolehtia ja omatunto soimaa koko ajan. Hoitajat väsyvät ja stressaantuvat taakkansa alla ja tulee poissaoloja. Se taas aiheuttaa lisää kiirettä. Sijaisiksi voidaan ottaa harjoittelijoita joilla ei vielä ole tarpeeksi kokemusta.
Yksityiset yritykset myös säästävät kustannuksissa. Tässä esimerkkinä yhden hoitajan kertomusta:
”Työurani alkutaipaleella olen nähnyt vuoteeseen hoidettavan vanhuksen, joka ei ollut kahteen viikkoon päässyt suihkuun, koska sen toteuttamiseen ei ollut tarvittavia apuvälineitä, eikä hoivajätti voinut ostaa niitä, koska ”rahaa ei ollut”. Vanhus kutisi kauttaaltaan, mutta ei voinut käyttää enää omia käsiään itsensä raapimiseen. Hän huusi kaiket päivät apua vuoteessaan ja pyysi huoneeseen tullessaan hoitajaa raapimaan häntä.”
Tuokin vanhus oli jonkun isä tai äiti. näinkö haluamme heitä kohdeltavan?
Koko kirjoituksen löydät tästä täältä .
Nykyisillä hoitajamäärillä ei myöskään voida huomioida kuolevaa potilasta. Kunnolliseen saattohoitoon ei ole aikaa. Todeksi käy sanonta ”Yksin olet sinä tähän maailmaan tullut, yksin pitää sinun myös lähteä”.
Nyt ovat vaalit tulossa. Jokainen puolue on kiirehtinyt lupaamaan että asia hoidetaan ja vanhusten hoitoon luvataan lisää rahaa sekä asia luvataan laittaa kuntoon. Äänestäjältä vaaditaankin nyt tarkkuutta jotta osaa erottaa oikeat lupaukset vaalihuumassa annetuista ”lupauksista”.
Nyt päätetään myös omasta tulevaisuudestamme. Haluammeko että vietämme omat viimeiset päivämme kärsien hoidon puutteesta? Silloin kun olemme heikoimmillamme, kun meistä ei enää ole hoitamaan itseämme eikä omia asioitamme. Haluammeko että hoidosta päättää voittoa tavoitteleva ”laskin” vai haluammeko päättäjäksi inhimillisen ihmisen?
Kysyin viime vuonna japanilaiselta tuttavaltani miten heillä on järjestetty vanhusten hoito. Hän kertoi että lapset
hoitavat vanhempansa. Jos lapset eivät elämän hektisyyden vuoksi jaksa, vanhemmat tapetaan kun tulevat liian
huonokuntoisiksi. Kun hän kertoi tästä, kauhistuin. Nyt alan pikkuhiljaa ajatella että ehkä se on sittenkin
inhimillisempää?
Taina