Helsinki edistää viherkattojen rakentamista uudella linjauksella

viherkatto_versokuja Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

viherkatto_versokuja
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

 

Helsinki aikoo jatkossa rakentaa viherkattoja uusiin kouluihin ja päiväkoteihin ja omaan asuntotuotantoonsa, kun viherkatto on kokonaisarvioinnin perusteella hyvä ratkaisu. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina viherkattolinjauksen noudatettavaksi ohjeellisesti kaupungin virastoissa ja liikelaitoksissa.

Viherkatoissa uloin rakenne on elävä kasvimateriaali ja sen kasvualusta. Viherkattojen yksi etu on sade- ja sulamisvesien hallinta. Viherkatot sitovat ja haihduttavat vettä eivätkä päästä sitä suoraan kaduille ja sadevesijärjestelmään. Sillä on merkitystä erityisesti runsaiden sateiden aikaan.

Viherkatot voivat myös tasata lämpötilaeroja ja ne virkistävät kaupukikuvaa. Osaltaan viherkatot ovat varautumista ilmastonmuutokseen ja sään ääri-ilmiöiden lisääntymiseen. Kaupungin tavoitteena on edistää viherkattojen yleistymistä koerakentamisen, asemakaavoituksen ja tontinluvotuksen avulla.

Suomessa on tähän mennessä rakennettu hyvin vähän viherkattoja, mikä osaltaan johtuu niiden tavallista kattoa suuremmista kustannuksista. Muualla Euroopassa, esimerkiksi monissa Saksan kaupungeissa, Pariisissa, Kööpenhaminassa ja useissa Yhdysvaltain kaupungeissa viherkattoja on rakennettu runsaasti. Valtuusoaloitteesta liikkeelle lähtenyttä Helsingin viherkattolinjausta on valmisteltu useita vuosia.

Kaupunginhallitus jätti pöydälle tarkempaa tutustumista varten joukon tärkeitä asioita. Niitä ovat Keski-Pasilan tornialueen arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu, kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanotosta, henkilöstön yhdenvertaisuussuunnitelman periaatteet, Vanhankaupunginkosken länsihaaran padon purkamisen vaihtoehtotarkastelun tulokset ja ryhmärakennuttamishankkeita koskevan selvityksen.

Lisää aiheesta
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *